Lahden Renkomäessä pysäytettiin huumekuski torstaina. Kaupassa asioinut päihtynyt mies yritti lähteä parkkipaikalta ajamaan, mutta paikalla ollut ulkopuolinen esti miestä.
Poliisipartio puhallutti kuljettajan, mutta puhallus antoi nollatuloksen. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisipartio pysäytti Lahden Kumiantiellä auton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Miehen kyydissä oli kaksi matkustajaa. Mies käytettiin verikokeissa, ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
Poliisipartio kiinnitti niin ikään huomiota epävakaasti liikkuneeseen autoon Lahden Liipolassa.
Kuljettajana ollut mies puhallutettiin, ja tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
Mies käytettiin verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.