Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Valtio myönsi lisärahaa lahtelaiseen kulttuuriin

Lahden kaupungin kulttuurilaitokset pärjäsivät mukavasti opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuusjärjestelmän uudistuksessa. Sekä kaupunginteatteri että -orkesteri saivat valtiolta lisää henkilötyövuosia eli rahaa.

Sinfonia Lahden valtionosuutta kasvatetaan ensi vuoden alusta lukien noin 280 000 eurolla eli seitsemällä henkilötyövuodella. Teatteri saa puolestaan valtiolta lisärahaa kolmen henkilötyövuoden verran eli noin 165 000 euroa. Teatterin valtionosuus on tänä vuonna 2,58 miljoonaa euroa ja orkesterin 1,55 miljoonaa.

Kokonaan uutena toimijana valtionosuuslain piiriin hyväksyttiin teatteri Vanha Juko, joka on aiemmin ollut harkinnanvaraisten valtiontukien piirissä. Valtio tukee Jukon toimintaa jatkossa yhdeksän henkilötyövuoden verran.

Lahden sivistysjohtaja Tiina Granqvist on tyytyväinen uudistukseen.

– Lahti pärjäsi loistavasti. Sen lisäksi, että pääsimme toistaiseksi voimassa olevan järjestelmän piiriin, saimme nostettua valtionosuuden perusteena olevia henkilötyövuosia, Granqvist iloitsee tiedotteessa.

Ministeriön vos-järjestelmän uudistuksessa kaikki tuen piirissä olleet joutuivat hakemaan siihen uudelleen. Lahden kaupunginteatteri, Sinfonia Lahti ja Vanha Juko pääsivät kaikki toistaiseksi voimassa olevan valtinosuusjärjestelmän piiriin. Niiden vos-kelpoisuutta arvioidaan jatkossa kuuden vuoden välein.