Koulutuskeskus Salpaus lisää englanninkielisiä koulutuksia – oppia tarjotaan myös suoraan yrityksille

ESS

Koulutuskeskus Salpaus aikoo kehittää englanninkielisiä ammatillisia koulutuksia sekä toteuttaa yritysten tarpeisiin räätälöityjä kielikoulutuksia.

Salpaus teetti keväällä kyselyn alueen yrityksille englanninkielisen ammatillisen koulutuksen tarpeesta. Yritykset kokivat paremman kielitaidon tarpeelliseksi, Salpaus kertoo tiedotteessaan.

Yritykset toivoivat englannin kielen osaamisen lisäksi riittävää suomen kielen taitoa, jotta esimerkiksi työturvallisuusmääräykset tulevat ymmärretyiksi.

LUT-yliopisto mukana tutkimuksen huippuyksikössä – tavoitteena on nousta sähköisesti siiville

Englanninkieliset tekniikan alan koulutukset käynnistyvät syksyllä 2022. Koulutuksilla Salpaus kertoo vastaavansa erityisesti paikallisten teknologia-alan yritysten tarpeisiin.

Salpauksessa on voinut opiskella jo vuodesta 2019 lähtien englanniksi osan merkonomin tutkintoon kuuluvista opinnoista. Vuoden päästä osuutta laajennetaan entisestään.

Salpaus aikoo kehittää englanninkielistä tarjontaa vielä lisää. Tulossa on esimerkiksi yritystoiminnan opintoja englanniksi.

Työssä tarvittavaa englantia voi opiskella koulutuspäivissä, osana tutkintoja tai yritysten tarpeisiin räätälöidyissä koulutuksissa.

Salpauksen opettajat saavat työssäoppijoista monenlaista palautetta – Osalle nuorista työharjoittelu on haastavaa ja pelottavaa

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut