Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa on 112 kauppakeskusta ja niitä alkaa olla tarpeeksi – kaikenlaiset houkuttimet ovat jo käytössä, kauppakeskus Redin lahtelainen johtaja toisi taloonsa kirjaston

Lahtelaisen kauppakeskus Karisman kauppakeskusjohtaja Mari Rönkä on suunnitellut Karisman kakkoskerroksen Paja-työtilan. Tilassa on yksittäisten työpisteiden ja pöytäryhmien lisäksi suurempi pöytä, jonka ääressä voi vaikka kokoustaa. Kai Sinervo

Kasvukeskuksiin saattaa mahtua lisäneliöitä, mutta väestötappioalueilla neliöitä voi olla jo liikaa, työelämäprofessori Lasse Mitronen sanoo. Lahtelainen Aleksi Salminen luotsaa helsinkiläistä kauppakeskus Rediä, jossa pääsee kurkistamaan alan tulevaisuuteen.

Kauppakeskusten vuokrattavan liiketilan määrä on kasvanut sen 40 vuotta, kun keskuksia on ollut Suomessa, mutta nyt tilanne voi olla muuttumassa. Näin ainakin ennustaa Aalto-yliopiston työelämäprofessori Lasse Mitronen.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.