Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

25.10. koronatilanne Päijät-Hämeessä | Tehohoidossa kaksi koronapotilasta, Lahden seurakuntayhtymän Kymppisynttäreillä olleella todettu koronatartunta

Päijät-Soten alueella varmistui sunnuntaina 31 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on 10 koronapotilasta, joista kaksi on tehohoidossa.

Kaikkiaan Päijät-Soten alueella on varmistettu koko koronavirusepidemian aikana 5 898 koronavirustartuntaa. Viimeisen seitsemän vuorokauden aikana otetuista näytteistä positiivisia on ollut 7,7 prosenttia.

Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 257. Ilmaantuvuusluku on lievässä laskussa.

Maanantaihin mennessä 84 prosenttia Päijät-Soten alueen vähintään 12-vuotiaista oli saanut ensimmäisen koronarokotuksen. Toisen rokotuksen oli puolestaan saanut 76,5 prosenttia vähintään 12-vuotiaista.

Lahden seurakuntayhtymä tiedotti maanantaina, että Launeen seurakunnan järjestämille Kymppisynttäreille osallistuneella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Tapahtuma järjestettiin Launeen kirkossa tiistaina 19.10.

Jäljitysryhmä on ollut yhteydessä henkilöihin, joiden lähellä tartunnan saanut on tapahtuman aikana ollut. Muiden tapahtumaan osallistuneiden riski saada tartunta on seurakuntayhtymän tiedotteen mukaan matala, eikä heidän näin ollen tarvitse ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Seurakuntayhtymä kuitenkin kehottaa jokaista seuraamaan vointiaan ja mikäli oireita ilmaantuu, hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronatestiin.

Juttua päivitetty 25.10. kello 13.17 seurakuntayhtymän tiedoilla ja kello 15.29 rokotustiedoilla.