Lahden Lauantainäyttämö jatkaa Päällystakkiaan, Suomen hevonen laukkaa Orimattilan Mallusjoelle

Olli Paakkanen esittää Akakia Lahden Lauantainäyttämöllä. Sami Kuusivirta
Ilkka Kuosmanen

Ilkka Kuosmanen

Lahden Lauantainäyttämö jatkaa Päällystakki-näytelmänsä esityskautta tänä syksynä. Edellinen yritys oli marraskuussa 2020. Näytelmä ehti juuri ja juuri ensi-iltaan, kun pahentunut koronatilanne keskeytti näytökset.

Lauantainäyttämön Päällystakki on Lahden teatterisyksyn kirkas valopilkku

Näytelmän päähenkilö on pankkitoimihenkilö Akaki Akakijevits ( Olli Paakkanen), jonka tarinaa seurataan olympiakesästä 1952 aina nykyaikaan saakka. Käsittelyssä ovat erityisesti työelämän muutokset.

Nikolai Gogolin tekstiin perustuvan näytelmän ovat käsikirjoittaneet Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä. Ohjaus on Tapani Kalliomäen. Uusintaensi-ilta on Lahden Pikkuteatterissa 31. lokakuuta. Syksyn esityskausi jatkuu 5. joulukuuta asti. Näytelmällä on esityksiä vielä helmi–maaliskuussa 2022.

Samaan aikaan Orimattilan Mallusjoella valmistaudutaan Sirkku Peltolan Suomen hevonen -näytelmän esityksiin. Laura Peltoniemen ohjaus saa ensi-iltansa 12. marraskuuta Mallusjoen seurantalolla.

Sirkku Peltolan näytelmä sai kantaesityksensä vuonna 2004 Helsingin Kom-teatterissa. Tragikoominen teksti kuvaa Suomen maaseudun rakennemurrosta. Useissa eri teattereissa kiertänyt näytelmä näyttää kiinnostavan yhä yleisöä, sillä Mallusjoen näyttämö kertoo Facebook-sivuillaan, että yksi näytelmän esityksistä on jo myyty loppuun.

Mallusjoen näyttämöllä on tehty näytelmiä vuodesta 1976 lähtien. Ryhmä sai Suomen hevosta varten keväällä 9 000 euron apurahan Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta. Facebookin mukaan esitykset jatkuvat 4. joulukuuta saakka.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut