Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Vielä yksi aikalisä – Lahden Malva perui näyttelyjulkistuksensa viime tipassa

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva siirtää avajaisnäyttelynsä julkistusta. Malva kertoi aiemmin, että se aikoo tiedottaa kansainvälisestä avajaisnäyttelystään keskiviikkona. Museon on määrä avautua huhtikuun lopussa 2022.

Malvan tiedotteen mukaan avajaisnäyttelyn taiteilija on ehdottanut niin merkittäviä muutoksia erääseen teokseensa, että aikalisä on paikallaan. Museoamanuenssi Paula Kortteen mukaan puhutaan mieluummin joistakin viikoista kuin päivistä.

– Taiteilija on ollut niin innoissaan Malvan tiloista, että hän päätyi ideoimaan aivan uudenlaisen teoksen, Korte selittää.

Kyse ei siis ole esimerkiksi siitä, että museolla ja avajaisnäyttelyn taiteilijalla olisi erimielisyyksiä teokseen käytettävästä rahasummasta?

– Ei, minkäänlaista ristiriitaa tässä asiassa ei ole. Mutta päätimme, että nyt ei kiirehditä, Korte huomauttaa.

Malva on pantannut kansainvälisen avajaistähtensä nimeä kuin valtionsalaisuutta. Korte varoo visusti paljastamasta edes sitä, mitä taidesuuntausta kyseinen taiteilija edustaa. Näyttelyn suunnittelua on kuitenkin jouduttu tekemään virtuaalisesti, sillä koronarajoitusten vuoksi taiteilija ei ole voinut matkustaa Lahteen.

Aiheuttaako julkistuksen siirtyminen muuta aikataulujumppaa avautumassa olevalle museolle?

– Sitä täytyy vielä arvioida erikseen. Mutta itse museon avajaisiinhan meillä on vielä hyvin aikaa, Korte sanoo.

Päätimme, että nyt ei kiirehditä.

Museoamanuenssi Paula Korte

Malvan kaksi muuta avajaisnäyttelyä julkistettiin jo viime keväänä. Ne ovat kansainvälinen julistetriennale sekä näyttely museon omista kokoelmista.

Kolmannesta näyttelystä on kerrottu tässä vaiheessa vain se, että kyseessä on "kansainvälisesti palkitun ja juhlitun taiteilijan menestysnäyttely".

Malvan uutta ja vanhaa yhdistävät tilat valmistuivat jo viime keväänä. Myös rakennusprojekti kärsi viivästymisistä. Alun perin uuden taidemuseon arveltiin valmistuvan kesäksi 2020.