Lahti Aqua teki hyväntekeväisyyskalenterin – tuotot lahjoitetaan Päijät-Hämeen keskussairaalan lastentautien osastoille

ESS

Lahti Aqua on tehnyt kalenterin ensi vuodelle. Kalenteria tähdittävät vesihuollon ammattilaiset, Lahti Aquan tiedotteessa kerrotaan.

Kalenterikuvat esittelevät todellisia työtilanteita.

– Oli positiivista huomata, miten mielellään kalenterikuvien mallit lähtivät mukaan projektiin hyvän asian puolesta, viestintäpäällikkö Paula Nikula sanoo tiedotteessa.

Kuvat otti lahtelaislähtöinen valokuvaaja Markus Henttonen.

Kalenterimyynnin tuotot lahjoitetaan loppuvuodesta Päijät-Hämeen keskussairaalan kahdelle lastentautien osastolle. Osastoilla hoidetaan noin 1200 lasta ja nuorta vuosittain.

Hyväntekeväisyyskohteen valintaan vaikutti se, että Lahti Aqua on valmiussuunnitelmassaan asettanut tärkeysjärjestyksessä korkealle Päijät-Hämeen keskussairaalan veden saannin turvaamisen erilaisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa.

Lahti Aquan hyväntekeväisyyskalenteri on myynnissä yhtiön verkkokaupassa.

Vähävaraisten perheiden lasten harrastamista voi tukea myös Lahdesta käsin: "On ollut ihanaa seurata, miten tukea saanut lapsi pärjää oman harrastuksensa parissa jopa kilpatasolla"

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut