Simu Perälän Esalainen: Kriteerit hyvälle elämälle on ajateltava uudelleen

Simu Perälä

Luin koronaviruksesta ensi kertaa tammikuussa 2020 maatessani hostellin sängyssä Lillehammerissa. Olin päättämässä vaihto-opintoni Norjassa, ja matkustaminen vapaasti Pohjoismaiden välillä tuntui itsestäänselvyydeltä. Maskeja ei käytetty eikä hostellin aamiaispöydässä turvaväleistä ollut tietoakaan.

Kuukautta myöhemmin kirjoitin ensimmäistä kertaa uutisen koronasta. Tuolloin näkökulmana oli se, miten Kiinassa ongelmaksi äitynyt virus vaikuttaa suomalaisyrityksen ulkomaankauppaan. Suoria vaikutuksia Suomeen ei vielä nähty.

Jälleen kuukautta myöhemmin Suomi suljettiin ja ihmiset vetäytyivät koteihinsa. Kaikki tapahtui hyvin äkkiä, koska tilanteen tiedettiin olevan vakava.

Koronakriisi saattaa kuitenkin olla vasta alkua sille sekasorrolle, mitä tulemme todistamaan tulevina vuosina ilmastokriisin vuoksi. Sen estämiseksi tehtävistä toimista ei olla päästy yhteisymmärrykseen, vaikka kriisi uhkaa kaikkea elämää maapallolla.

Koronakriisi osoitti, että suuret rakenteelliset ja lainsäädännölliset muutokset yhteiskunnassa ovat mahdollisia. Keinot löytyvät, toteutus on vain tahdosta kiinni. Ympäri maailman ryhdyttiin poikkeuksellisiin ja aiemmin mahdottomilta tuntuviin toimenpiteisiin, jotta kulkutaudin leviäminen saataisiin pysäytettyä.

Ihmiset mukautuivat uuteen: maskeihin, turvaväleihin ja käsidesillä lutraamiseen. Jopa kättelystä, vuosituhansia käytössä olleesta sosiaalisesta tavasta, luovuttiin.

Halutessaan ihminen on hyvin sopeutuva eläin.

Siksi kummastelen ja suren sitä, miten uskomattomalla tavalla Suomi ja muu maailma ovat epäonnistumassa ilmastokriisin hoitamisessa.

Tiedon puute ei voi olla syy sille, miksi päätökset ja toimet ilmastokriisin välttämiseksi sakkaavat. Tutkimustietoa luontokadosta, ilmaston lämpenemisestä ja sukupuuttoaalloista on runsaasti. Tahtoa tekoihin ei vain tunnu löytyvän.

Mitä ihmettä pitää tapahtua, että ilmastokriisiin suhtaudutaan yhtä vakavasti kuin koronaan?

Ympäristöjohtamisen ja -talouden professori Lassi Linnanen sanoi eilisessä lehdessä ( ESS 8.9.2021), että meidän kaikkien tulisi puolittaa kulutuksemme ja yritysten liikeidean ytimen pitäisi olla suurten globaalihaasteiden ratkaisu.

Se tarkoittaa väistämättä myös arvojen uudelleen pohtimista. Ilmastokeskustelu pyörii usein sen ympärillä, mistä kaikesta joudumme luopumaan. Hyvän elämän sekä kuluttamisen ja uusiutumattomille luonnonvaroille perustuvan talouden välille vedetään yhtä kuin -merkki. Siten kaikki nykyisestä elämästä poikkeava nähdään myös hyvästä elämästä luopumisena.

Ehkä tarvitsemme enemmän esimerkkejä siitä, miten ilmastolle vähemmän haitallinen elämä voi parantaa ihmisten hyvinvointia. Fossiilitalous ja kulutuskulttuuri tuskin ovat avain kenenkään onneen.

Merkitykselliset ihmissuhteet, osallisuuden tunne ja mahdollisuus toteuttaa itseään puolestaan voivat olla, ja parhaimmillaan niiden päästöt ja kustannukset ovat tasan nolla.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut