Päijät-Sote: alueen epidemiatilanne parantunut edelleen, rokotusaikoja selvästi enemmän kuin rokotettavia

Kasvomaskeja tarvitaan yhä. Anni Nieminen

Oskari Valtonen

Päijät-Soten alueen koronaepidemiatilanne on edelleen parantunut, arvioi hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä maanantaina pitämässään kokouksessa.

Ilmaantuvuusluku ja positiivisten vastausten osuus otetuista näytteistä ovat jatkaneet maltillisesti laskuaan. Myös sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on laskenut heinäkuun puolivälin tasolle.

Epidemia on alueella kuitenkin edelleen kiihtymisvaiheessa ja painottuu Lahteen.

15 uutta tartuntaa varmistettu, koronatapausten määrä on pysynyt vakaana – Z-lähijunassa on voinut altistua virukselle

Päijät-Soten tiedotteen mukaan koronarajoituksia ja suosituksia on jatkossa mahdollista purkaa laajan rokotuskattavuuden myötä. Päijät-Sote kuvaa lisänneensä rokottamisaikoja viime viikkoina merkittävästi.

Rokotusaikoja on tällä hetkellä selvästi enemmän kuin rokotettavia. Walk-in-pisteissä on mahdollista käydä hakemassa sekä ensimmäinen että toinen koronarokote.

Alueen vähintään 12-vuotiaista on rokotettu kertaalleen 80 prosenttia. Alueen koko väestöstä yhden rokoteannoksen on saanut 71 prosenttia ja kaksi rokoteannosta 52 prosenttia.

Lahdessa on voimassa yhtymän hallituksen päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta 12.9. saakka. Päätös koskee sisätiloissa järjestettäviä yli 10 henkilön ja ulkona järjestettäviä yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia sekä yleisiä kokouksia. Tilaisuuksia voi kuitenkin järjestää, mikäli osallistujien on mahdollista välttää fyysinen kontakti toisiinsa. Lisäksi tilaisuuksissa pitää noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n terveysturvallisuusohjeistoa.

Alueen suositukset ja rajoitukset ovat ennallaan 12.9. asti.

Seuraavan kerran koronayhteistyöryhmä kokoontuu arvioimaan alueen epidemiatilannetta sekä rajoituksia ja suosituksia maanantaina 6.9.

Päijät-Sote: Täysin rokotettujen ei tarvitse enää mennä koronatestiin lievien flunssaoireiden takia – poikkeuksena koronalle altistuneet

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut