Terhi Säynäjärven Esalainen: Rahapeliautomaatit joutavat kaatopaikalle

Terhi Säynäjärvi

Terhi Säynäjärvi

Saksalainen kauppajätti Lidl kertoi keväällä luopuvansa peliautomaateista Suomen myymälöissään. Lidlin kaupoissa oli yhteensä 250 pelikonetta ja kuluneen kesän aikana ne on poistettu. Muissa valtakunnallisissa kauppaketjuissa tuhannet pelikoneet houkuttelevat yhä pelaajia.

Pelikoneista luopuessaan Lidl tiedotti menettävänsä myös automaateista saatavat provisiot, jotka normaaliaikaan ovat vuositasolla miljoonaluokkaa – taloudellista riskiä kasvatti tietysti myös epävarmuus siitä, miten koneiden poisto vaikuttaisi myyntiin.

Miten kävi? Soitin Lidlin viestintään ja utelin, millaista palautetta on tullut. Erittäin myönteistä: runsasta kiitosta koneista luopumisesta – ja monesta suunnasta.

Kauppojen pelikoneista ja niiden vaikutuksista peliriippuvuuteen on keskusteltu jo vuosia. Pari vuotta sitten tehtiin jopa kansalaisaloitteita aiheesta, mutta eduskunnan käsittelyyn ne eivät edenneet.

Pelaaminen on ongelma yllättävän monelle. Peliriippuvuudesta kärsii yli 50 000 ihmistä, ongelmapelaamisesta yli satatuhatta. Jos lasketaan mukaan peliongelmaisten läheiset ja perheet, voi ymmärtää, kuinka laajasta ja ikävästä asiasta on kyse.

Kaikista peleistä juuri rahapeliautomaatit aiheuttavat ylivoimaisesti eniten ongelmia. Peliriippuvuuden tuomat tuskat ovat riipaisevaa luettavaa ja kuultavaa. Milloin perheen äiti tai isä on käyttänyt kaikki ruokarahansa kaupan peliautomaatteihin, milloin nuori aikuinen on joutunut järkyttävään velkakierteeseen.

Joillakin peliriippuvuus on niin voimakasta, että he eivät pysty vastustamaan peliautomaattia vaikka häpeävät pelaamista jo ennen kaupalle ­tuloa.

Ulkomailla vähänkin matkustanut on varmasti huomannut, että muualla ei ole tällaista ruokakauppapelaamista.

Ikävää on se, että Suomessa pelikoneita on sijoitettu runsaasti myös alueille, joissa asuu työttömiä ja sairaseläkeläisiä, joilla on tutkimusten perusteella kohonnut riski ongelma­pelaamiseen.

Pelaajat jäävät aina tappiolle. Vuositasolla yhteensä satoja miljoonia euroja. Näitä euroja rahapeliyhtiö Veikkaus sitten jakaa monille järjestöille ja eri alojen edunsaajille.

Ehkä monia pelaajia tappioiden keskellä lohduttaa se, että raha menee hyvään tarkoitukseen. Toisaalta tällainen ajatuskulku voi olla myös oikeutuksen hakemista pelaamiselle – siinäkin tilanteessa, että oma talous menisi pelien takia täysin hunningolle.

Rahapelikuvio on kummallinen vyyhti, joka pitäisi saada purettua. Miksi ongelmapelaajien pitää rahoittaa edunsaajia? Eikö kaikkiin tarpeellisiin yhteisiin asioihin pitäisi löytyä rahat jollain läpinäkyvällä tavalla ja ilman, että osa kansasta eli pelaajat joutuvat tilanteesta kärsimään?

Poliitikoille asia on ilmeisen vaikea – monet ovat mukana myös järjestöissä, jotka ovat peliyhtiön edunsaajia.

Toki jotain on viime vuosina tehtykin: pelikoneita on vähennetty kaupoista ja tunnistautuminen on tehty pakolliseksi.

Vielä kun suomalaiset kauppajätit seuraisivat saksalaisyhtiön esimerkkiä, niin loikattaisiin isosti eteen päin.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut