Meidän juttu: Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistyksellä 30-vuotiskeilakisat

Annikki Estola-Ruokolainen

Koronaepidemian vuoksi siirtyneet yhdistyksen 30-vuotisjuhlakeilakisat kisattiin 16.8. Lahden keilahallilla suojautuen kasvomaskeilla ja käsidesillä.

Kisaamassa oli useasta Parkinson-yhdistyksestä keilaajia. Usealta tuli lausahdus: ”On kiva, kun pitkästä aikaa järjestetään keilakisoja.”

Kisat käytiin hyvässä ja leppoisassa tunnelmassa. Keilat kaatui ja nähtiin toisia keilaajia vaihtaen kuulumisia yhdistyksien toiminnasta ja kuinka korona on vaikuttanut toiminnan laajuuteen.

Heittojen jälkeen oli mukavin osio, kun alkoi palkintojen jako. Henkilökohtaisen miesten sarjan voitti Pekka Toivanen omasta yhdistyksestämme. Kanta-Hämeen Parkinson-yhdistystä edusti Jarmo Laurila tullen toiseksi ja kolmannen sijan nappasi Pohjois-Kymen edustaja Aimo Koski. Joukkuekilpailussa tuli kolmas sija yhdistyksemme pelaajille.

Lämmin kiitos kisan valvojille Pentti Tarvaiselle ja Ismo Saariselle. Samoin iso kiitos Teemu Asplundille lämpöisistä pullista ja maukkaasta kaffeesta. Kiitos kuuluu myös Ahdille, Karille, Aapelille, Kaijalle ja Matille kisojen onnistumisesta.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut