Pystykorvat tulivat Siperiasta – yhteistä historiaa ihmisen kanssa tuhansia vuosia

Koiran historia avaa myös ihmisen asutuksen historiaa.

Suomalaisessa maisemassa on jo kauan näkynyt pari pystyjä korvia, Juha Inkinen

Petra Mustonen

Suomenpystykorva on läheisempää sukua tiibetinspanielille kuin harmaalle norjanhirvikoiralle. Maallikon korvaan uskomattomalta kuulostava fakta kertoo jotakin olennaista suomalaisten metsästyspystykorvarotujen historiasta.

– Maailman koirarodut jakautuvat itäisiin ja läntisiin rotuihin, ja tämä jako on todella vanha. Suurin osa nykyisistä koiraroduista kuuluu läntiseen haaraan, mutta suomalaiset pystykorvaiset koirarodut kuuluvat itäiseen haaraan ja ovat erillään skandinaavisista pystykorvaroduista, genetiikan yliopistotutkija Jaakko Pohjoismäki kertoo.

Itsekin pystykorvia harrastava Pohjoismäki on selvittänyt perimäkartoitusten avulla suomalaisten metsästyspystykorvien sukupuun. Tutkimus julkaistiin vuonna 2018.

– Tutkijana halusin selvittää totuuden, ettei tarvitse spekuloida, kun kerran menetelmät tähän ovat olemassa, Pohjoismäki sanoo.

Suomenpystykorvan lisäksi alkuperäisiä suomalaisia metsästyspystykorvia ovat karjalankarhukoira ja pohjanpystykorva, ja nämä kolme rotua ovat keskenään hyvin läheistä sukua. Niillä on yhteinen kantamuoto venäläisten laikojen kanssa.

Myös suomalaiset poroa paimentavat koirarodut eli suomenlapinkoira ja lapinporokoira ovat sukua laikoille ja suomalaisille metsästyspystykorville, mutta ne ovat erkaantuneet laikoista ja metsästyspystykorvista varhain. Suomenajokoira puolestaan kuuluu läntisiin rotuihin eikä siis ole sukua muille suomalaisille koiraroduille.

– On kiehtovaa, kuinka perimästä selvitetyn polveutumisen perusteella voidaan nähdä kauas hamaan menneisyyteen. Tämä on kiinnostavaa myös asutushistorian näkökulmasta, Pohjoismäki sanoo.

Vaikka Suomeen on tullut esihistoriallisena ja historiallisena aikana ihmisiä eri suunnista, itäisten metsästyskoirien jatkumo tulee Siperiasta. Pohjoismäen mukaan tästä voi päätellä, että pystykorvat ovat todennäköisesti olleet kanssamme tuhansia vuosia.

Suomalainen maatiaispystykorva oli kaiken riistan koira, ja sen työskentelytaidot kehittyivät niin sanotun luonnonjalostuksen myötä.

– Tästä maatiaiskannasta alettiin 1800-luvun lopulla tavoitteellisesti jalostaa suomalaista haukkuvaa lintukoirarotua. Kansalliskoiramme synnyttäminen oli älymystöhanke, jossa oli mukana ruotsinkielisiä professoreja ja metsänhoitajia, Pohjoismäki kertoo.

Laukaalaisessa kennelissä herätään aamukahdelta harjoitusmetsälle – Mika Koitela tietää, miten koirat koulitaan huippuiskuun metsästyskaudeksi

Viktoriaanisen ajan rotupuhtauskäsitysten mukaisesti vastaperustettu Suomen Kennelklubi laati uudelle rodulle tiukan rotumääritelmän vuonna 1892. Siihen pyrittiin voimallisella jalostuksella, ja kantakoiriksi kelpasi vain pieni osa maatiaispystykorvista.

Näin suomenpystykorva sai paitsi pidetyn kettumaisen ulkomuotonsa, myös kapean geeniperimänsä.

– Suomen itsenäistyttyä kansalaiset adoptoivat uuden rodun hyvin mielellään. Kun suomenpystykorvan suosio kasvoi, maatiaispystykorvat alkoivat kadota. Niille ei oikein ollut Suomessa enää tilaa, Pohjoismäki sanoo.

Maatiaispystykorvia oli kuitenkin päätynyt Ruotsin Länsipohjan alueelle suomalaisperäisen asutuksen mukana. Siellä herättiin 1910-luvulla siihen, että suomalaistyyppinen maatiaispystykorva on katoamassa sukupuuttoon. Ne yritettiin nostaa omaksi rodukseen, mutta yritys epäonnistui.

– Ajateltiin, että koira on kuollut sukupuuttoon eli kanta on liian pieni siihen, että rotu voisi säilyä. Kuusikymmentäluvulla tehtiin vielä viimeinen yritys, jossa koiria kerättiin sekä Suomesta että Ruotsista. Näin pelastettiin ja synnytettiin pohjanpystykorva.

Maailman koiraroduista kertova Dogs of All Nations -kirja esitteli vuonna 1915 myös suomenpystykorvan. Uutta rotua edustamaan pääsi luonnonkantaa ollut Halli of Tampio. Tämän Hyrynsalmella vuonna 1894 syntyneen koiran kerrotaan vaikuttaneen siihen, että rodun ihanteeksi tuli neliömäinen rakenne. Walter Esplin Mason: Dogs of All Nations

Vaikka pohjanpystykorvan alkuperä onkin Suomessa, ei rotua lasketa varsinaisesti suomalaiseksi roduksi. Rotua ei olisi syntynyt ilman Ruotsissa tehtyä jalostustyötä, ja rotu onkin nykyään yksi Ruotsin monista kansalliskoirista.

– Geeniperimältään pohjanpystykorva on yksi monimuotoisimmista koiraroduista. Populaatiogenetiikan näkökulmasta tämä on hyvä asia, mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että rodun sisällä on enemmän vaihtelua ulkonäön ja käyttöominaisuuksien suhteen, Pohjoismäki sanoo.

Suomessa pohjanpystykorvia rekisteröitiin viime vuonna 396 kappaletta. Käyttöominaisuuksiltaan se muistuttaa suomenpystykorvaa, ja sitä käytetään samaan tapaan metsästyksessä.

Suomenlahden saaristossa käytettiin hylkeiden pyynnissä koiria, joiden tehtävänä oli ilmaista pesän paikka säikyttämättä hylkeitä. Kuvan kuutilla on emohylkeen pyydystämiseen tarkoitetut valjaat. Kuva otettu Suursaaressa. Pälsi Sakari / Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma

Oma, joskin pitkälti hämärän peittoon jäänyt lukunsa Suomen käyttökoirien historiassa ovat hyljekoirat, joita käytettiin hylkeen ja norpan pyynnissä Suomenlahdella ja muuallakin Itämerellä 1950-luvulle saakka, joskin loppuvaiheessa käyttö oli jo vähäistä ja keskittynyt rannikoille.

Hylkeiden pyynnissä hyljekoiria hyödynnettiin tiettävästi jään reunoille kokoontuvien harmaahylkeiden metsästyksessä, mutta käyttö väheni kiväärien yleistymisen myötä. Norppien pyynnissä hyljekoiran tehtävä oli haukkumatta ilmaista metsästäjälle norppien pesäluolien paikat.

Koska nämä koirat ovat täysin hävinneet, ei hyljekoirien sukulaisuudesta muihin pohjoisiin pystykorvarotuihin ole tietoa.

– Valistunut veikkaus voisi olla, että pohjalla ovat nämä vanhat pohjoiset pystykorvaiset metsästyskoirat, joihin on saattanut sekoittua kauppalaivojen mukana kaukaakin tulleita koiria. Erityinen käyttötarkoitus ja muut paikallisolosuhteet ovat sitten jalostaneet näistä hyljekoiran, Pohjoismäki sanoo.

Pystykorvainen koira ja suomalainen ovat olleet pitkään erottamaton pari. Pälsi Sakari / Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma

Hyljekoirien ulkonäkö vaihteli eri alueilla. Perustyyppi oli ilmeisesti pystykorva, joskin osalla koirista on ollut Museoviraston valokuvien perusteella puolipystyt tai luppakorvat. 1990-luvulla kiinnostuttiin pystykorvaisen hyljekoiran elvyttämisestä, sillä perimätiedon perusteella arveltiin, että Seiskarin saarelta olisi 1930-luvulla annettu koiria Vakka-Suomen alueelle.

Ulkonäöltään Seiskarissa eläneitä koiria muistuttavia, polvenkorkuisia ja pääosin mustia pystykorvia löytyikin. Näiden koirien pohjalta luotiin nykyinen seiskarinkoirien kanta, ja sitä edistämään perustettiin Seiskarinkoirakerho ry vuonna 1999.

Myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että on erittäin epätodennäköistä, että näillä kantakoirilla olisi ollut yhteyttä Seiskarin hyljekoiriin. Nykyisin seiskarinkoiraa pidetäänkin alkuperäisten hyljekoirien rekonstruktiona eli jalostuksessa pyritään Seiskarin hyljekoirien oloiseen koiraan. Kyseessä ei ole virallinen rotu. Seiskarinkoirakerhon verkkosivujen mukaan koiria on tällä hetkellä noin 450 ja ne ovat pääasiassa seurakoiria.

Jussi Nissisen pieni Håkan on historiallisen rodun nuori edustaja. Juha Inkinen

S uomenpystykorvapentu Hyttikankaan Håkan kirmailee perhosten perässä kotipihallaan Joensuussa. Omistaja Jussi Nissinen, 47, kertoo, että hän on aikaisempien suomenpystykorviensa kanssa harrastanut lintumetsällä käyntiä, mutta Håkanista olisi tarkoitus tulla kaiken riistan koira.

– Aika näyttää, miten käy. Tässä ruvetaan pikkuhiljaa käymään pennun kanssa metsässä totuttelemassa. Luonteeltaan Håkan ainakin on sopivan rauhallinen, se on hyvä merkki, Nissinen sanoo.

Håkan on talon seitsemänvuotiaan suomenpystykorvauros Huukon poika. Nyt koiria on siis perheessä kaksi, ja kaiken kaikkiaan Håkan on talon neljäs suomenpystykorva.

– Kun Håkan tuli meille, Huuko katseli sitä viikon verran alta kulmien ja alkoi sitten leikkimään sen kanssa. Nyt ne leikkivät keskenään paljonkin. Yleensä aloitteen tekee Håkan, mutta toisinaan myös Huuko, Nissinen kuvailee.

Pandemiasta poiki koiranpentubuumi – eläinlääkäri: "Etukäteen on otettava huomioon monia asioita"

Muita koirarotuja Nissisen ei ole tarvinnut edes harkita. Suomenpystykorva on niin metsästyksessä kuin sen ulkopuolellakin juuri hänelle sopiva koira.

– Pidän siitä, että koira työskentelee metsässä itsenäisesti ja hakee riistaa. Kotona se viihtyy sohvalla rapsuteltavana siinä missä mikä tahansa seurakoira.

Suomenpystykorvasta on moneksi siinäkin mielessä, että sen voi totuttaa yhtä lailla ulko- kuin sisäkoiraksikin. Kummassakin tapauksessa se tarvitsee kuitenkin reilusti huomiota ja seuraa.

– Meillä koirat viettävät päivällä aikaa tarhassa, mutta tulevat yöksi sisälle. Olen myös sitä mieltä, että metsästyskoiralle täytyy opettaa tottelevaisuusasiat siinä missä muillekin koirille, Nissinen sanoo.

Håkan totuttelee pennusta myös kaupungissa liikkumiseen, vaikka koti sijaitseekin maaseudulla.

– On hyvä totutella mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin. Koe- ja näyttelyhommia emme ole aiempien koirien kanssa harrastaneet, mutta voi olla, että Håkanin kanssa kokeillaan niitäkin.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut