19.7. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: 14 uutta tartuntaa varmistui, ilmaantuvuus laski hieman – Lahdessa, Heinolassa ja Hollolassa altistumisia

Koronatestiä viikonlopun aikana tarvitsevat ohjataan Jyväskylän kaupungin ulkoisten palveluntarjoajien pisteille. Risto Aalto

Janne Nieminen

Päijät-Soten alueella varmistui sunnuntaina 14 koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 10 koronapotilasta, joista yksi saa tehohoitoa.

Hyvinvointiyhtymän alueella on koko epidemian aikana varmistunut 3 665 koronavirustartuntaa. Näytteitä on otettu kaikkiaan 144 613. Vähintään 16-vuotiaista on rokotettu yli 76 prosenttia, ja rokotteita on annettu kaikkiaan 196 568.

Ilmaantuvuusluku laski hieman ja on nyt 132, kun se sunnuntaina oli 134 ja lauantaina 136. Ilmaantuvuus kuvaa tartuntojen määrää 14 viime vuorokauden aikana 100 000:ta asukasta kohti. Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 134, kun määrä oli edellisellä viikolla 144. Tuoreimmissa valmistuneissa sekvensointituloksissa 16 tutkitusta näytteestä 9 oli deltamuunnosta ja 7 alfamuunnosta, eli niin kutsuttua brittivarianttia.

Lahdessa on voinut altistua virukselle perjantaina 16.7. satamaravintola Arlan terassilla kello 18–22 sekä laivaravintola Kauniissa Veerassa kello 22–22.30. Lauantaina 17.7. on voinut altistua kauppakeskus Karisman Robert's Coffeessa kello 17–18. Myös viikkoa aiemmin lauantain ja sunnuntain 10.–11.7. välisenä yönä on voinut altistua Lahdessa yökerho Wintissä kello 23–04.

Heinolan kesäteatterissa tiistaina 13.7. kello 18–19.30 näytelmää seuranneet ovat voineet altistua koronavirustartunnalle.

Hollolassa puolestaan virukselle on voinut altistua Salpakankaan terveysaseman koronarokotuspisteellä tiistaina 13.7. kello 12–13.

Päijät-Sote kehottaa mainituissa paikoissa kyseisinä aikoina olleita hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronatestiin, jos vähäisiäkin oireita ilmenee.

Päijät-Hämeen alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu tänään iltapäivällä arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.

Juttua päivitetty altistumisilla ja muilla tiedoilla 19.7. kello 12.49. Päivitetty kello 16.13 Heinolan kesäteatteria koskevalla tiedolla.

14 uutta koronavirustartuntaa, ilmaantuvuusluku on edelleen korkea - runsaasti uusia joukkoaltistumisia ilmi

Korona toi Päijät-Hämeessä nuoria potilaita sairaalaan – "Jokainen voi miettiä, millaisia riskejä kannattaa ottaa"

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut