Kolme kuoli yöllä Kärkölässä kahden moottoripyörän kolarissa – törmäsivät keskellä ajorataa

Kärkölän onnettomuuspaikalle oli aamulla tuotu kukkia. Lehtikuva / Markku Heikkilä

ESS

Kolme ihmistä kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Kärkölässä maanantain vastaisena yönä, kertoo Hämeen poliisi.

Onnettomuus sattui, kun kaksi moottoripyörää kolaroi Järveläntiellä yöllä puoli kahden aikaan. Onnettomuudessa kuolivat moottoripyörien kuljettajat sekä toisen moottoripyörän kyydissä ollut matkustaja.

Kaikki kuolleet ovat paikkakuntalaisia.

Poliisin saamien tietojen mukaan tapahtumapaikalla tai keliolosuhteissa ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä moottoripyörät olivat kohdanneet tien keskiviivan tuntumassa.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita tekijöitä. Tapahtuneesta aloitetaan myös kuolemansyyntutkinta. Poliisi ei toistaiseksi tiedota tapahtuneesta enempää.

Kärkölän kunta, SPR ja seurakunta järjestävät kriisiapua sitä tarvitseville Järvelän Nuokulla. Tarkemmat tiedot ja aukioloajat löytyvät kunnan verkkosivuilta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut