Näyttelijä sairastui vakavasti, Pesäkallion kesäteatterin pääroolin esittäjä vaihtui viime tipassa

Väinö Weckström päätti ryhtyä Pesäkallion Tarzaniksi viime perjantaina. Ensi-ilta on keskiviikkona. Ilkka Kuosmanen
Ilkka Kuosmanen

Ilkka Kuosmanen

Pesäkallion kesäteatteri joutuu vaihtamaan "Tarzaninsa" eli Pastori Tarsalaisen. Tuottaja Jenni Saario kertoo, että Stefan Andersénin sijaan roolin Pastori Tarsalainen ja viidakon lait -näytelmässä tekee Väinö Weckström, joka on tuttu useista Pesäkallion aiemmista näytelmistä.

Kyse ei ole koronasta vaan siitä, että Andersénillä on ollut ongelmia sydämensä kanssa. Ensi-iltaa lykättiin ensin viikolla eteenpäin, kun Andersén sairastui sydänpussin tulehdukseen ja joutui sairaalahoitoon.

Saarion mukaan vaiva ilmaantui vasta juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina, kun Andersén oli menossa keikalle Lahden satamassa. Lääkärin ensiarvio viikon levosta osoittautui riittämättömäksi, joten päärooliin oli pakko etsiä uusi tekijä.

Jane ja Tarzan eli Laura Nuuttila ja Stefan Andersén ehtivät poseerata Pesäkallion kesänäytelmän tiedotustilaisuudessa ennen juhannusta. Ilkka Kuosmanen

– Väiski pyysi ohjaaja Satu Säävälältä tunnin miettimisaikaa ja ilmoitti varttitunnin kuluttua suostuvansa, koska pitää muutenkin haasteista. Hän oli harjoituksissa ensimmäistä kertaa sunnuntaina, Saario kertasi puhelimessa maanantaina.

Saarion mukaan Andersénin sairastuminen pysäytti koko työryhmän. Pitkään valmisteltua ja koronapandemian monella tavalla kiusaamaa esitystä ei kuitenkaan haluttu perua.

– Vaikka nyt läsnä on suru siitä, että Stefan joutui jäämään pois roolistaan, on myös helpottavaa tietää, että hän saa toipua rauhassa ja paikkaajaksi saatiin ihan huippu tyyppi, Saario sanoo.

Sirkku Peltolan kirjoittama Pastori Tarsalainen ja viidakon lait saa ensi-iltansa Pesäkallion kesäteatterissa keskiviikkona kello 13. Saman päivänä on myös iltanäytös kello 18.

Kaikki on pelissä Pesäkallion kesäteatterissa: "Pahin skenaario on, että joku esityskaartista saa koronan"

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut