5.7. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: 17 tartuntaa varmistui, tartuntojen määrä yli kaksinkertaistui viikossa

Nina Räty

Päijät-Soten alueella varmistui sunnuntaina 17 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on neljä koronapotilasta, joista kukaan ei tarvitse tehohoitoa.

Koko epidemian aikana Päijät-Hämeessä on varmistettu 3 387 koronatartuntaa ja otettu 138 661 koronanäytettä.

Ilmaantuvuusluku nousee edelleen ja on nyt 82. Luku lähes tuplaantui viikossa, sillä viime viikon maanantaina se oli 44. Ilmaantuvuus kuvaa tartuntojen määrää 14:n viime vuorokauden aikana 100 000:ta asukasta kohti.

Uusien koronatapausten määrä on yli kaksinkertaistunut verrattuna edeltävään viikkoon. Nousu johtuu pääosin juhannuksen juhlijoiden tartunnoista ja niistä seuranneista jatkotartunnoista. Viime viikolla uusia koronatartuntoja todettiin 122, kun lukema oli edellisellä viikolla 51.

Sairaalahoitoon joutui viime viikolla kolme koronapotilasta, kun edeltäneellä viikolla sairaalahoitoon joutui yksi potilas. Yhtymän alueella on menehtynyt pandemian aikana yhteensä 20 ihmistä, jotka sairastivat Covid-19-infektiota.

Viime viikolla vastattiin päivittäin keskimäärin 496 koronavirustestiin, kun määrä oli edellisellä viikolla 269.

Tartunnanlähde selvisi 87 prosentilla viime viikon koronatapauksista. Karanteenissa olleilla varmistui 11 tartuntaa. Samassa taloudessa asuvilla todettiin 15 jatkotartuntaa. Ulkomailta tartuntoja tuli 18, joista 9 Venäjältä. Työpaikoilta peräisin oli neljä tartuntaa. Päiväkodeissa tartuntoja ei todettu. Ystävien tai sukulaisten tapaamisista seurasi 16 jatkotartuntaa.

Juhannusta Lahden ravintoloissa viettäneillä on todettu Päijät-Hämeen alueella yhteensä 49 koronatartuntaa ja lisäksi tartuntoja on varmistunut muissa sairaanhoitopiireissä. Ravintola-asiakkaita on hakeutunut testiin runsaasti.

Karanteeniin asetettiin 484 ihmistä viime viikon aikana korona-altistumisen vuoksi.

Epidemiatilanne Päijät-Hämeessä on heikentynyt nopeasti ja on vakava uhka tilanteen nopealle pahenemiselle entisestään. Tartuntoja on todettu lisääntyvästi myös Lahden ulkopuolella. Koko alue täyttää useita kiihtymisvaiheen kriteerejä ja osassa maakuntaa lähestytään jo leviämisvaihettakin.

Alueellinen koronayhteistyöryhmä kokoontuu maanantaina iltapäivällä arvioimaan epidemiatilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä.

Päijät-Hämeessä kaikkien on nyt syytä noudattaa erityistä varovaisuutta perheen ulkopuolisissa kontakteissa seuraavien kahden viikon ajan, painottaa Päijät-Sote. Jokaisen on hyvä harkita, ovatko tapaamiset yleisölle avoimissa sisätiloissa välttämättömiä.

Päijät-Hämeen vähintään 16-vuotiaista on rokotettu yli 74 prosenttia, ja alueella on annettu yhteensä 176 027 koronarokotetta.

Uusia tartuntoja 19, Lahden juhannusryppäässä jo yli 50 sairastunutta - viikolla uusi joukkoaltistuminen satamassa

THL: 106 uutta koronavirustartuntaa – ilmaantuvuusluku on korkein Husissa ja pyöreä nolla Keski-Pohjanmaalla

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut