Lahden Mastola esittelee syksyllä kuuluisia leffa- ja televisioeläimiä

Vuonna 1998 valmistunut Poika ja ilves -elokuva oli oman aikansa hitti. Pääosissa nähtiin Väinö-ilves ja Konsta Hietanen.

ESS

Lahden radio- ja tv-museo Mastola esittelee ensi syksyn näyttelyssään suomalaisista elokuvista ja tv-sarjoista tuttuja eläimiä. Lokakuussa avautuva Suloiset sankarit -näyttely kertoo, millaista on tehdä elokuvaa, kun merkittävässä roolissa on eläin.

Näyttelyssä saavat osansa esimerkiksi Susikoira Roin Jami-koira sekä Poika ja ilves -elokuvan Väiski-ilves. Tekemisestä kertovat niin elokuvaohjaajat, käsikirjoittaja, kuvaaja kuin näyttelijätkin. Näyttelyssä käsitellään myös julkisuuden kääntöpuolta, sillä jotkut valkokankailla nähdyt eläimet ovat kärsineet roolistaan.

Elokuun loppuun asti Mastolassa jatkuu Gösta Sundqvistin elämää valottava Ihanasti sanottu -näyttely.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut