Hollolalainen viinitila voitti neljä kultamitalia alan arvostetuissa kansainvälisissä kilpailuissa

Ainoa Wineryn tuotteita. Ainoa Winery

Oskari Valtonen

Hollolalainen Ainoa Winery -viinitila on menestynyt alan arvostetuissa kansainvälisissä kilpailuissa voittamalla neljä kultamitalia Ranskasta viikossa.

Kaksi kultamitalia viineille tuli kesäkuun alussa Vinalies Internationales -kilpailusta ja kaksi lisää Le Mondial du Rosé -kilpailusta.

Viinitilan tiedotteen mukaan voitot Le Mondial du Roséssa ovat uraauurtavia, koska kyseessä on maailman arvostetuin roseeviineihin keskittyvä kilpailu. Kilpailussa viinit arvostellaan sokkona, ja Ainoan viineillä oli vastassaan esimerkiksi Provencen, Loire-laakson ja Champagnen roseeviinejä.

– Suomalaisten viinien mahdollisuudet lyödä laudalta ranskalaiset ovat aina näyttäneet erittäin heikoilta. Nyt tilanne on iloksemme muuttunut, viinitilan tiedotteessa todetaan. Voittoja kuvataan alaa mullistaviksi.

Viinitilan omistavat Paola Guerrero de Cohen ja David Cohen. Kaksikko on tuottanut viimeisen seitsemän vuoden aikana viinejä ekologisista suomalaisista luonnon raaka-aineista. Esimerkiksi kilpailussa menestynyt Suven Taika -mansikkajälkiruokaviini on valmistettu rypäleiden sijaan Koivistoisen Mansikkapaikalla kasvatetuista mansikoista.

Yksi kilpailussa menestynyt viinisekoitus on nimeltään Aho, joka on Ainoan ja helsinkiläisen sommelier Samuil Angelovin kanssa luotu yhteistyötuote. Siihen on sekoitettu Ainoan mansikkaviiniä ja Nea Berglundin tekemää valkoviiniä suomalaisomisteisesta Château Carsinista Bordeaux'ssa.

Tiedotteen mukaan vain 11 viiniä sai korkeammat pisteet kuin Aho. Osallistujia oli kaikkiaan 1 300 yhteensä 29 eri maasta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut