Rakokiven uusi monitoimitalo on valmis, nyt alkaa muutto ja elokuussa toiminta

Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa korostettiin monitoimisuutta, joustavuutta, avoimuutta ja yhteisöllisyyttä. Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

ESS

Lahden Nastolassa sijaitseva Rakokiven monitoimitalo on sisätiloiltaan valmis ja se luovutettiin kaupungin tilakeskukselle tiistaina. Pihat ja muut rakennuksen ulkopuoliset työt valmistuvat elokuun alussa.

Kaupungin mukaan Rakokiven päiväkoti, alakoulu ja kirjasto pääsevät aloittamaan uusissa tiloissaan suunnitellusti elokuussa.

Lahden kaupunki tekee miljoonainvestoinneilla Rakokivestä itäisen Lahden elinvoimaista keskusta

Monitoimitalo Loistossa toimivat jatkossa Rakokiven päiväkoti, esiopetus, vuosiluokkien 1–6 perusopetus, erityisen tuen pienryhmät ja koululaisten iltapäivätoiminta. Lisäksi tiloihin sijoittuvat kirjasto ja Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen valmistuskeittiö.

Uuden monitoimitalon käyttäjinä on yhteensä noin 640 lasta ja 110 työntekijää. Talon muunneltavat tilat ovat iltaisin myös erilaisten harrastusryhmien käytettävissä, kertoo tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä.

Rakokiven monitoimitalon suunnittelu alkoi vuonna 2014 ja rakentaminen kesäkuussa 2019. Hankkeen perustamiskustannukset ovat noin 22,4 miljoonaa euroa.

Rakentamisen yhteydessä toteutettiin Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanke, jonka tavoitteena on kehittää betonirakentamisen laatua. Näin pyritään ehkäisemään ennalta sisäilmaongelmia.

Tunne on upea, tilat ja tunnelma on kohdillaan. Täällä on hyvä aloittaa uusi lukuvuosi, rehtori Susanna Kulonen iloitsee. Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Rakokiven ja Kivimaan monitoimitalot saivat nimet

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut