Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ateriapalvelut tuottaa jatkossa Attendo – yhtymän hallitus päättää hankinnasta maanantaina

Hyvinvointiyhtymän maanantaina kokoontuvalle hallitukselle esitetään ateriapalveluiden hankkimista Attendolta vuoden 2022 alusta lähtien. Janne Ranne
Tarja Koljonen

Tarja Koljonen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ateriapalvelut aiotaan siirtää Attendolle vuoden 2022 alusta lähtien. Hyvinvointiyhtymän hallituksen on määrä päättää asiasta ensi maanantaina kokouksessaan.

Hyvinvointiyhtymä päätti vuosi sitten kilpailuttaa ateriapalvelunsa. Kilpailutus koskee sekä asiakkaiden että henkilöstön aterioita.

Yhtymä sai kolme tarjousta ateriapalveluiden tuottamisesta. Tarjouksen jättivät Attendo oy, Palmia oy ja Päijät-Hämeen Ateriapalvelut oy. Hyvinvointiyhtymä ostaa tällä haavaa suuren osan palveluistaan Päijät-Hämeen ateriapalveluilta.

Yhtymä päätyi tarjousvertailun perusteella hankkimaan ateriapalvelut Attendolta. Ensi vuoden alusta alkavan sopimuskauden pituus on viisi vuotta ja sitä on mahdollista jatkaa kahden vuoden pituisella optiolla. Hankinnan arvo on noin 10 miljoonaa euroa vuodessa eli sopimuskauden arvo optioineen nousee 90 miljoonaan.

Ateriapalveluiden hankinta on edennyt suunnitellusti palveluntarjoajien valinnasta neuvottelujen ja tarjouskilpailun kautta palvelutuottajan valintaan. Hankintapäätöksen jälkeen puolestaan käynnistyy palvelujen haltuunotto, yhtymän tiedotteessa todetaan.

Hankinnassa on huomioitu mahdollisen sote-uudistuksen tuomat muutokset sekä palvelurakenteiden kehittäminen.

Lahden kaupunki perui aiemmin suunnitelmansa kilpailuttaa ateriapalvelut.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut