Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

13.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä | Viisi uutta tartuntaa varmistettu

Päijät-Soten alueella varmistettiin lauantaina viisi uutta koronavirustartuntaa. Sairaalassa on neljä koronapotilasta, joista kukaan ei tarvitse tehohoitoa.

Alueella on varmistettu koko koronaepidemian aikana yhteensä 3 172 koronatartuntaa. Koronanäytteitä on otettu 130 681. Koronaan liittyviä kuolemia alueella on kirjattu yhteensä 20.

Ilmaantuvuusluku on yhä laskenut Päijät-Soten alueella ja on nyt 36. Kahtena edellisenä päivänä se oli 39 ja 43. Ilmaantuvuus kuvaa tartuntojen määrää 14:n viime vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohti.

Päijät-Häme palaamassa maanantaina kiihtymistasolle, ravintoloiden rajoitusten odotetaan lieventyvän samoiksi kuin Uudellamaalla

Alueen koronayhteistyöryhmä on ennakoinut päättävänsä maanantaina hyvinvointiyhtymän siirtymisestä kiihtymisvaiheeseen eli nykyistä leviämisvaihetta alemmalle epidemian tasolle.

Lauantaihin mennessä Päijät-Soten alueen yli 16-vuotiaista noin 116 700 eli 65,7 prosenttia oli saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Toisen rokoteannoksen oli saanut yhteensä noin 29 700 henkeä. Viimeisen seitsemän vuorokauden aikana oli annettu 7 462 rokotetta.

Viime tiistaina avattiin 16–29-vuotiaiden ikäryhmän koronarokotusten ajanvaraus. Käynnissä ovat myös 30–39-vuotiaiden rokotukset ja vanhemmatkin ikäryhmät voivat edelleen varata aikoja.

Juttua muokattu kello 14.30, lisätty rokotustiedot.

Valmistujaisjuhlat näkyvät nyt Päijät-Hämeen koronatartunnoissa – suunnitelmana on edelleen siirtyä ensi viikolla kiihtymisvaiheeseen

Yksi uusi tartunta varmistettu