Poliisin haaviin jäi päihdekuskeja Päijät-Hämeessä

ESS

Poliisi tavoitti perjantai-iltapäivänä Lahden keskustassa autoilleen parikymppisen miehen, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle tehty huumepikatesti näytti positiivista, ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Mies oli syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta kuusi kertaa aiemminkin vuoden sisällä.

Viisikymppinen ajo-oikeudeton mies puolestaan autoili myöhään perjantai-iltana Lahden Sopenkorvessa. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävät lukemat ja antoi myös positiivisen huumenäytteen.

Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hollolassa poliisi sai puolenyön jälkeen hätäkeskukselta tehtävän soramontulle Sairakkalaan, jonne ilmoituksen mukaan oli ajanut pakettiauto.

Poliisipartio löysi paikalta auton, jossa kuljettaja nukkui. Mies oli selvästi päihtynyt, mutta ei suostunut puhaltamaan alkometriin.

Verikokeen perusteella miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Hollolan Soramäessä hätäkeskus ilmoitti iltapäivällä päihtyneestä miehestä, joka ajoi autonsa kerrostalon pihaan ja hoippui sisään rappukäytävään.

Poliisi otti rappukäytävästä miehen kiinni ja tämä puhalsi alkometriin yli kahden promillen tuloksen. Mies vastusti kiinniottoa, minkä vuoksi häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi virkamiehen vastustamisesta.

Juttua muokattu 5.6. klo 10.46: Lisätty tiedot Hollolan Soramäen tapauksesta.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut