Pelastuslaitos ja poliisi etsivät maahan syöksynyttä lentokonetta Lahdessa – kyse olikin pakkolaskuharjoituksesta

Nina Räty

Lahdessa Ahtialan pohjoisosissa etsittiin yli tunnin ajan lentokonetta, jonka epäiltiin mahdollisesti pudonneen maahan. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuudesta perjantaina kello 17.35.

Useat ihmiset soittivat hätäkeskukseen kuultuaan, että pienen lentokoneen moottoriääni oli pätkinyt. Kaksi silminnäkijää oli havainnut matalalla lentäneen koneen. Näkö- tai äänihavaintoja maahansyöksystä ei ollut.

Kyseessä olikin pienlentokoneen lentäjän tekemä pakkolaskuharjoitus. Hän sammutti välillä moottorin, lähti syöksyyn ja käynnisti koneen taas. Lentäjä löytyi lopulta Vesivehmaan lentokentältä Asikkalasta, jonne hän oli laskeutunut harjoituksensa jälkeen.

– Soitot hätäkeskukseen olivat ihan aiheellisia, sillä lentokoneen toiminta näytti hädältä, kun moottori tuntui pätkivän ja kone lähtevän syöksyyn, sanoi päivystävä palomestari Erkki Santero.

Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin, että kyseessä oli normaali koulutus, jossa harjoiteltiin toimintaa moottorin häiriötilanteessa. Siitä ei olisi tarvinnutkaan ilmoittaa poliisille tai pelastuslaitokselle. Tällä kertaa harjoitus sattui herättämään huomiota ja huolta silminnäkijöissä.

– Ehkä siitä otetaan opiksi, kun suunnitellaan koulutusta. Itse tekisin harjoituksen vähän sivummalla, tilannekeskuksesta todettiin.

Toistakymmentä yksikköä pelastuslaitokselta, poliisista ja ensihoidosta etsi konetta Ahtialassa. Myös neljä dronea oli apuna etsinnöissä. Kone lensi Ahtialantien kohdalta suoraan pohjoiseen eli kohti Vesivehmaan lentokenttää.

Juttua muokattu 4.6. kello 21.28. Korjattu jutussa ollut väite, että koulutuksesta olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut