Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Millaista hengailua Lahden tori kaipaa? Kerro millainen ohjelma sopisi torin tulevalle tapahtuma-alueelle

Lahden torille suunnitellaan katsomoa jalkapallon EM-kisojen ajaksi 12.–21.6. Koronan vuoksi kisakatsomon toteutuminen on epävarmaa, mutta torille voisi silti tulla jo täksi kesäksi tapahtuma- ja oleskelualue.

Kaupungin elinvoima- ja työllisyysjaosto näytti alkuviikosta vihreää valoa torin ”hengailualueelle”, joka tulisi torin Marolankadun puoleiseen päähän.

Ohjelmaa torille voisivat jaoston mukaan tuottaa esimerkiksi kaupungin kulttuuri- ja nuorisopalvelut. Silloin kun ohjelmaa ei ole, alueella voisi istuskella ja syödä vaikka jäätelöä ja eväitä.

Minkälaista ohjelmaa kaipaat Lahden torille? Kenet toisit hengailualueelle esiintymään? Miten toria voitaisiin parhaiten elävöittää?

Vastaa kyselyyn tästä.