21.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: 21 uutta tartuntaa, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä palaa palvelutoiminnan normaalitilaan

Sohvi Auvinen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella varmistettiin tiistaina 21 uutta koronavirustartuntaa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronaviruspotilasta, joista kaksi on tehohoidossa.

Hyvinvointiyhtymän alueella on varmistettu koko koronavirusepidemian aikana yhteensä 2 527 koronavirustartuntaa. Koronavirusnäytteitä on otettu kaikkiaan 104 899.

Hyvinvointiyhtymässä on myös päätetty palata palvelutoiminnan normaalitilaan keskiviikosta lähtien. Tähän päädyttiin, koska Päijät-Hämeen koronavirustilanne on parantunut ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon turvaaminen ei näin ollen vaadi enää normaaliolojen tehostetun valmiuden ylläpitoa.

Lisää oppilaita koronakaranteeniin Lahden peruskouluista

Kuusi uutta tartuntaa, kaksi henkilöä tehohoidossa - Orimattilassa Jokivarren koulussa tartunta ja karanteeneja

Avi purki päätöksensä liikunta- ja virkistystilojen sulusta Päijät-Hämeessä – tilat saavat avata ovensa tänään

Päijät-Sote ja Lahden kaupunki kertoivat koronatilanteesta - "tilanteen hallinnassa onnistuttu"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut