Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Poliisi kohtasi rattijuoppoja Hollolassa ja Kärkölässä

Poliisipartio sai maanantaina ilmoituksen epäillystä rattijuoposta, joka liikkui Hollolan Keskikankaantiellä.

Poliisi tavoitti autoa kuljettaneen naisen, joka kertoi siirtäneensä autoa vain lyhyen matkan.

Nainen puhalsi alkometriin yli 1,7 promillea, ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Kärkölässä puolestaan poliisi pysäytti maanantai-iltapäivänä Järveläntiellä ajaneen auton.

Kuljettajaksi paljastui 1990-luvulla syntynyt mies, joka puhalsi lähes 0,7 promillen lukemat.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hänellä oli vuoden sisällä aiempia rattijuopumusepäilyjä kaksi ja ajoneuvon kuljettamisia oikeudetta kolme kappaletta.