Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Päijät-Sote ja Lahden kaupunki kertoivat koronatilanteesta - "tilanteen hallinnassa onnistuttu"

Päijät-Soten ja Lahden kaupungin edustajat kertoivat tiistaina tämänhetkisestä koronatilanteesta suorassa verkkolähetyksessä. Tilaisuudessa asiantuntijat vastasivat myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.

Infektioylilääkäri Ville Lehtisen mukaan epidemiatilanne on kääntynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella parempaan suuntaan. Ilmaantuvuusluku oli aamulla 127 ja suunta on oikea, vaikka se vielä korkea onkin. Jos tartuntamäärät jatkavat laskuaan, pääsemme aikanaan leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen. Rokotukset etenevät hyvää vauhtia, yli 16-vuotiaasta väestöstä on rokotettu yli 30 prosenttia.

- Pääsemme hiljalleen muiden kuin riskiryhmien rokottamiseen. Rokotustahtimme on hyvää kansallista tasoa.

- Rokotteet ovat olleet hämmästyttävän tehokkaita, sanoo Lehtinen.

Olemmeko valtakunnallisesti samassa rokotustahdissa?

Väestöosuudella mitattuna olemme puolenvälin yläpuolella, pääosin menemme samaa tahtia muiden alueiden kanssa.

Voiko vaihtaa AstraZeneca-rokotteen, jos on huolissaan sen haitoista?

Kansallisen rokotusohjelman mukaisella rokotteella mennään eli valinnanvapautta ei ole tällä hetkellä.

Muut kuin epämiellyttävät nenänielutestit tulossa käyttöön?

Niiden herkkyys on hieman huonompi. Jos uusia menetelmiä otetaan käyttöön, se vaatii yhteistyötä laboratorion (Fimlab) kanssa.

Hyvinvointiyhtymän toimitusjohtajan Marina Erholan mukaan Päijät-Hämeessä onnistuttu aika hyvin tilanteen hallinnassa. Kiitos kuuluu yhteiselle tekemiselle, poikkeuksellisen hyvää ollut muun muassa kuntien kanssa. Henkilöstö on jaksanut ja vuorovaikutus alueen väestön kanssa on ollut hyvää.

- Ei ole tarvinnut sortua uhkailuun tai painostamiseen, väestö on noudattanut yhtymän ohjeita ja suht ripeästi on aina päästy nousukäyrältä alaspäin, Erhola kiitteli.

Erholan mukaan yhtymällä on suunnitelmia mahdollisten uusien pandemioiden varalle. Eniten hänen mukaansa kuitenkin pohdituttaa, millaisia jälkiseurauksia koronaepidemiasta on tulossa esimerkiksi perheille ja lapsille.

- Exit-strategiaa kuntien kanssa valmistellaan, sanoi Erhola.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen huomautti, että maailma tuskin palaa siihen, mistä 14 kuukautta sitten lähdettiin.

- Toivottavasti kaikki organisaatiot hyödyntävät hyviä uusia käytäntöjä, joita epidemiasta on opittu, Timonen sanoi ja viittasi muun muassa käsidesin käyttöön.

Lahden kaupungin toisen asteen ja yläasteiden opetuksessa jatketaan niin sanotulla hybridimallilla vappuun asti. Toukokuussa palataan normaaliin opetukseen - jos epidemiatilanne sen sallii, kertoi kaupungin sivistysjohtaja Tiina Granqvist.

Lähetyksen tallenne tulee katsottavaksi Youtube-kanavalle keskiviikkona.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan rajoituksia puretaan Päijät-Hämeessä – myös urheilutiloja, kuntosaleja ja uimahalleja esitetään avattavaksi

Ajanvaraus koronarokotukseen aukesi 65 vuotta täyttäneille – milloin on 60-vuotiaiden vuoro? Entä miksi Päijät-Häme on naapurimaakuntia jäljessä rokotustahdissa?

Ravintoloiden sulku päättyy terassikeleihin myös Lahdessa – "Osa ravintoloista pitää ovensa kiinni, koska anniskelu on lopetettava iltapäivällä"