Nuotiosta karannut tuli poltti hehtaarin peltoa Orimattilassa – lauantaina tuli voimaan ruohikkopalovaroitus

Nina Räty

Nuotiosta lähtenyt tulisi levisi maastoon Orimattilassa Leipälänkulmassa lauantaina. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai kello 11.30 hälytyksen Leipälänhaaraan, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometriä kaakkoon kaupungin keskustasta.

Omakotitalo ja läheinen metsä olivat vaarassa, mutta palomiehet saivat tulen rajattua. Peltomaata paloi hehtaarin verran. Maastopalo saatiin sammutettua kello 16:n aikaan.

– Maasto on nyt erittäin kuivaa ja kovat tuulenpuuskat levittävät tulta nopeasti. Kaikenlaista avotulentekoa täytyy nyt ehdottomasti välttää, sillä maasto on otollinen syttymään. Tässäkin tapauksessa tuli pääsi karkuun, vaikka ihmiset olivat vieressä, sanoo päivystävä palomestari Erkki Santero.

Lahdessa Saksalankadulla syttyi maastopalo lauantaina yhden aikaan iltapäivällä. Tämäkin palo karkasi avotulesta.

– Päijät-Hämeeseen annettiin lauantaina ruohikkopalovaroitus. Ruohikkopalojen vaara on suuri kuivuuden ja tuulisen sään takia, muistuttaa päivystävä palomestari Jukka Huttunen.

Puutarhajätteiden ja muiden jätteiden polttaminen on kielletty myös jätehuoltomääräyksissä Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden, Orimattilan, Padasjoen ja Sysmän alueella. Hartolassa ja Iitissä puutarhajätteitä ei saa polttaa asemakaava-alueilla. Pelastuslaki taas kieltää kaikenlaisen avotulen teon ruohikkopalovaroituksen aikana, mikä koskee myös avotulella grillaamista ja kertakäyttögrilliä.

Risujen poltosta syttyi kaksi maastopaloa Sysmässä – laajempi poltti viisi hehtaaria peltoa ja metsää

Roskia ei saa hävittää polttamalla, viranomaiset muistuttavat – Päijät-Hämeessä ollut jo maastopaloja tänä keväänä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut