Kuntavaaleissa voi äänestää paikoin autosta ja ulkona - karanteenissa oleville äänestäjille ennakkoäänestyspaikka Lahden messukeskuksen pihaan

Hollannissa pystyi äänestämään myös autosta maaliskuun parlamenttivaaleissa. STT Lehtikuva
Pirjo Kamppila

Pirjo Kamppila

Lahden messukeskuksen pihaan järjestetään mahdollisuus äänestää autosta kuntavaalien ennakkoäänestyksessä. Tämä vaihtoehto on tarkoitettu karanteenissa oleville äänestäjille, kertoo Lahden kaupunginsihteeri Janne Mäki.

Messukeskuksessa on myös normaali ennakkoäänestyspaikka.

– Autosta äänestäminen on suunnattu karanteeniin asetetuille, mutta vaalivirkailijat eivät voi kysyä kenenkään henkilökohtaisia terveystietoja.

Kumpaakin linjaa voi käyttää kuka tahansa äänioikeutettu, eivät pelkästään lahtelaiset.

Samanlaisia autoäänestyspaikkoja on tulossa muihinkin kaupunkeihin.

Oikeusminsiteriön mukaan näihin drive-in-äänestyspisteille voidaan järjestää äänestysmahdollisuus myös esimerkiksi kävellen tai polkupyörällä saapuville. Tätä varten on järjestettävä erillinen kulkureitti ja äänestysmerkinnän tekemistä varten äänestyskoppi tai näkösuoja, jossa tehdä äänestysmerkintä vaalisalaisuus säilyttäen.

Ennakkoäänestyspaikkoja on Lahdessa käytössä kaikkiaan 11, ja niissä voi käydä äänestämässä kahden viikon aikana välillä 26. toukokuuta–8.kesäkuuta. Messukeskus on uusi paikka aiempiin vaaleihin verrattuna. Pitkällä ennakkoäänestysajalla pyritään estämään jonoja äänestyspaikoilla.

Varsinaisena vaalipäivänä varataan karanteenissa oleville kaikkiin äänestyspaikkoihin mahdollisuus äänestä myös ulkona. Kunnat harkitsevat itse, miten ulkoäänestyksen järjestävät.

Vaalilautakunnan harkinnan mukaan karanteenissa olevien äänestämistä varten voi äänestyspaikan ulkotiloihin pystyttää pöydän ja näkösuojan tai äänestyskopin, joka turvaa parhaiten vaalisalaisuuden.

Karanteenissa olevat henkilöt voivat tilata itselleen myös kotiäänestyksen.

Ilmoitus tästä on tehtävä viimeistään 1. kesäkuuta, ja vaalivirkailijat tulevat kotiin toimittamaan äänestyksen seuraavana päivänä.

– Vuosittain kotiäänestystä on pyytänyt 100-130 henkilöä. Nyt varaudumme suurempaan määrään.

Järjestelyt perustuvat oikeusministeriön ohjeisiin, joista kunnille on kerrottu jo aiemmin.

Vaalivirkailijoita on saatu riittävästi ennakkoäänestykseen, mutta varsinaisena vaalipäivänä vaalilautakunnista puuttuu Lahdessa vielä 10-15 henkilöä. Virkailijoita tarvitaan kahdeksan kullekin äänestyspaikalle.

Äänestysjärjestelyissä voi korona-aikana voi ja pitää käyttää luovia ratkaisuja, tähdentää oikeusmomosteriön ohje. Esimerkiksi jonotusnumeroiden käyttö äänestyspaikalla on mahdollista. Tällöin äänestäjien ei ole välttämätöntä odottaa äänestysvuoroaan seisomalla jonossa.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen mukaan kyse on ensi kerrasta, kun drive-in -äänestystä ja ulkoilmaäänestystä järjestetään tähän tapaan.

– Ehdottomasti uusia ilmiöitä meidän äänestyshistoriassa, odotan mielenkiinnolla miten sujuu. Näistä voi tulla tuleviinkin vaaleihin malleja siitä, miten äänestys voidaan toimittaa.

Oikeusministeriö on julkaissut ohjeet turvalliseen äänestämiseen kuntavaaleissa. Toiveena on, että mahdollisimman moni äänestäisi hyvissä ajoin ennakkoon.

Oikeusministeriön mukaan vaalit.fi-sivustolle kootaan ennen ennakkoäänestystä tietoja siitä, missä on mahdollisuus äänestää ulkona. Jotkin kunnat aikovat myös ilmoittaa sosiaalisessa mediassa reaaliajassa, milloin äänestyspaikoissa on hiljaista. Äänestykseen voi ottaa mukaan oman kynän.

Vaalijohtajan mukaan Suomen tilanne on hyvä verrattuna esimerkiksi Hollantiin. Siellä kutsuttiin maaliskuun parlamenttivaaleissa vaaliuurnille kolmen päivän aikana noin kolme kertaa Suomen äänioikeutettujen määrä.

Kuntavaaleissa voi ensi kertaa äänestää ennakkoon autosta – oikeusministeriö julkaisi ohjeet turvalliseen äänestämiseen

Väsymys voi iskeä ennen kuntavaaleja

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut