Koronavirusepidemia on painottunut Päijät-Hämeessä Lahteen, mikään yksittäinen kaupunginosa tai alue ei huolenaiheena

Uusien koronatapausten määrä näyttää palanneen laskusuuntaiseksi Päijät-Soten alueella tällä viikolla. Kai Skyttä
Millamari Uotila

Millamari Uotila

Koronavirusepidemia on painottunut Päijät-Soten alueella Lahteen. Lahden osuus koko alueen tartuntamääristä on ollut kuukauden aikana 76 prosenttia. Kaikissa kaupunginosissa on ollut tapauksia kohtalaisesti, Päijät-Sotesta kerrotaan. Minkään yksittäisen alueen tilanne ei ole herättänyt erityistä huolta. 

Koronavirustapauksia on viimeisen kuukauden aikana ilmennyt lähes koko maakunnan alueella. Lähes kaikissa pienissä kunnissa tartuntoja on ollut kuitenkin melko vähän – myös asukaslukuun suhteutettuna.

Päijät-Soten alueella myös kaikki karanteeniin joutuneet on systemaattisesti testattu viime viikon alusta lähtien. Aiemmin heitä testattiin harkinnan mukaan. Lisääntynyt testaus vaikuttaa selittävän viime viikon tartuntamäärien nousua. Tällä viikolla tilanne näyttää palanneen laskusuuntaiseksi.

– Alueen asukkailta kysytään edelleen malttia ja kestävyyttä, jotta hyvä kehitys jatkuu ja vahvistuu. Rokotukset etenevät, ja ensi viikolla perusterveen väestön rokotukset alkavat 65–69-vuotiaiden ikäryhmästä. Sen jälkeen voimme avata uusia viiden ikäluokan ryhmiä lähes viikoittain, kertoo johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen tiedotteessa.

Uusia tartuntoja varmistunut 12 – Lahden Kierrätyskeskus Patinassa asioineet voineet altistua virukselle

Koronarokotukset laajenevat Päijät-Soten alueella: pian vuorossa 65–69-vuotiaat perusterveet

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut