Malminetsintävarauksesta kaivostoimintaan on pitkä matka – kuuntele Tukesin kaivosasioiden päällikön haastattelu

Malminetsintävaraus on herättänyt huolta asukkaissa muun muassa Asikkalan Kalkkisissa. Juha Peurala

ESS

Brittiläinen kaivosyhtiö Pallagen oy on tehnyt miltei 500 neliökilometrin malminetsintävarauksen Asikkalan, Heinolan ja Sysmän alueelle. Asia on aiheuttanut paljon huolta alueen asukkaissa ja mökkiläisissä.

Radio Voiman keskiviikkoiltapäivässä aiheesta oli Ali Elkharamin haastateltavana Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kaivosasioiden ryhmäpäällikkö Terho Liikamaa.

Liikamaa muistutti, että ainoastaan hyvin harva malminetsintävaraus etenee kaivostoimintaan saakka, lisäksi prosessi on hidas. Nopeimmillaankin kaivostoiminnan alkaminen voisi tapahtua 15 vuodessa.

Parhaillaan meneillään olevassa malminetsintävarausvaiheessa kuntalaisella tai yksittäisellä maanomistajalla ei ole mahdollisuutta valittaa varauksesta. 7. toukokuuta päättyvä valitusoikeus koskee ainoastaan kilpailevaa kaivosyhtiötä.

– Kun varausilmoitus on jätetty, yhtiöllä on etuoikeus alueeseen, jolta voi hakea malminetsintälupaa. Se tarkoittaa, että mikään muu yhtiö ei tuolloin voi valmistella malminetsintähakemusta vireille. Varaus antaa ainoastaan oikeuden hakea malminetsintälupaa, Liikamaa sanoo.

Varausilmoituksia jätetään Tukesille vuosittain noin 50–100. Liikamaan kokemuksen mukaan on aika harvinaista, että paikalle nousisi myöhemminkään kaivosta. Harva varauksista etenee edes malminetsintälupavaiheeseen.

– On aika epätodennäköistä, että sille alueelle, jolle tänä päivänä myönnetään varaus, nousisi seuraavan 30 vuoden aikana kaivos. Jo sekin on varsin kaukana, että alueella aloitettaisiin aktiivinen malminetsintä, Liikamaa sanoo.

Malminetsintälupa myönnetään keskimäärin noin 8 neliökilometrin suuruiselle alueelle ja etsintää tehdään keskimäärin noin 15 vuotta. Alueen kokoa rajoittavat maanomistajille maksettavat korvaukset.

– Jos kävisi niin, että yhtiö päätyisi hakemaan malminetsintälupaa, asiasta järjestetään kuuleminen, jossa pyydetään lausunnot sekä kunnalta että ely-keskukselta. Ely-keskus tutkii alueen luontokohteet. Se antaa lausuntonsa siltä pohjalta, miten malminetsintää voi tehdä alueella.

Malminetsintäluvan hakemisvaiheessa myös maanomistajille annetaan mahdollisuus esittää muistutus. Niin ikään ulkopuoliset voivat esittää mielipiteensä.

Mikäli kakkosvaiheen lupa heltiäisi, on yhtiön edellen noudatettava monia rajoituksia. Laissa on tarkat säännökset, jotka rajoittavat mitä alueella voi malmia etsiessä tehdä.

– Jokaisen asuinkiinteistön ympärillä on muun muassa 150 metrin säteellä alue, jonka sisällä ei voi tehdä malminetsintää, Liikamaa muistuttaa.

Vaikka alueelta lopulta löytyisi niin riittävä määrä malmia, että kaivostoiminta olisi kannattavaa aloittaa, on yhtiöllä edelleen monta asiaa selvitettävänä ennen kuin varsinainen kaivostoiminta voitaisiin käynnistää. On selvitettävä muun muassa mineraalien sijaintia ja sitä, onko kaivostoiminta ympäristön kannalta kestävällä tavalla toteutettavissa. Myös kaivostoiminnan sosiaaliset vaikutukset on arvioitava ennen luvan saamista kaivoksen perustamiselle.

Asikkalan kunta sai kuntalaisilta palautevyöryn Pallagenin malminetsintävarauksesta – näin kunta ja kunnanhallitus vastaavat yhteydenottoihin

"Kalkkisten kulta ei ole kaivoksessa" – kyläläiset eivät jää seuraamaan sivusta, miten kotikulmille suunniteltu malmivaraus etenee

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut