LAB-ammattikorkeakoulu valittu kansainväliseen kiertotalouteen profiloituneiden korkeakoulujen verkostoon

LAB-ammattikorkeakoulussa on käynnissä useita kiertotalouteen liittyviä hankkeita. Kuvituskuva. Mirja Hussain

Oskari Valtonen

LAB-ammattikorkeakoulu on valittu mukaan Ellen MacArthurin säätiön kiertotalouden korkeakouluverkostoon. Tunnustuksen LABille toi satsaus kiertotalouden kehittämiseen opetuksessa sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Tiedotteen mukaan hakemuksessa painotettiin LABin osaamista eri materiaalien, kuten tekstiilien ja muovin, kierrätyksessä. Tärkeäksi valintaperusteeksi nostettiin muun muassa hiilineutraalien prosessien kehittäminen, tekoälyn hyödyntäminen ympäristön kehityksessä ja kiertotaloushaasteiden ratkaiseminen.

– Pääsy yhden maailman vaikutusvaltaisimman kiertotaloutta edistävän organisaation jäseneksi on upea osoitus LABin pitkäjänteisestä työstä ja saavutuksista kiertotalousosaamisessa, sanoo LAB-ammattikorkeakoulun yliopettaja Pia Haapea tiedotteessa.

LAB-ammattikorkeakoulussa on käynnissä useita kiertotalouteen liittyviä hankkeita. Esimerkiksi Biosykli-hankkeessa tuotetaan tietoa kiertotalouspohjaisista liete- ja biomuoviratkaisuista. Hankkeessa edistetään myös Päijät-Hämeen alueella tuotetun hiilidioksidin hyödyntämismahdollisuuksia.

LAB jatkaa yhteistyötä Lahden ja muiden Päijät-Hämeen kuntien kanssa kiertotalouden parissa tulevaisuudessa.

LAB-ammattikorkeakouluun 16 650 hakemusta kevään toisessa yhteishaussa – "Hakijamäärät ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna huomattavasti"

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut