Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Räjäyttikö sikapiikki lastenreuman Iitissä?

Iitissä on todettu vuoden 2009 jälkeen niin paljon uusia lastenreumatapauksia, että vanhemmat epäilevät syyksi Pandemrix- eli sikainfluenssarokotetta.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, joka on aiemmin todennut yhteyden Pandemrixin ja narkolepsian välillä, on viimeistelemässä tutkimusta rokotteen ja yli sadan muun taudin mahdollisesta yhteydestä. THL:stä kerrotaan, että narkolepsian ohella mikään muu tauti ei nouse esille.

Iittiläislasten vanhemmat eivät pidä rokotteen hankkinutta THL:ää puolueettomana tahona tekemään tutkimus.

Lastenreumatologit korostavat sattuman merkitystä reuman kaltaisen harvinaisen taudin kohdalla.

Lastenreuma on yleistynyt Suomessa tällä vuosituhannella varsinkin tytöillä. Alkamassa on lastenneurologien tutkimus, jossa selvitetään taudin ilmaantuvuutta alueellisesti. Tutkimus on lajissaan ensimmäinen.

Aiheesta lisää perjantain Etelä-Suomen Sanomissa.