Koko ilta Irwin Goodmania ja ulkomaiset baarimikot tekivät drinksuja: näin ESS:n lukijat muistelivat Kantakrouvia – Go-Inn palveli ennätysajassa

Lahden Go-Innin Big Ben -baari on päässyt Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelytilaan. ESS:n lukija muisteli saaneensa juomat tuoppiin ennätysajassa. Hanne Granberg / Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelma.

– Oltiin kuuden hengen porukalla Kantakrouvin yläkerrassa vuonna 1991, Irwin Goodman oli kuollut muutama päivä aikaisemmin. Siellä oli piano vai onko se flyygeli, niin kuin on vieläkin? Niin kaveri osasi soittaa kaikki Irwinin biisit ja niitä sitten porukalla laulettiin. Ei muuten paljoa maksanut se baari-ilta meille, ravintola tarjosi ja tupa oli täysi!

– Go Inn -kapakasta pitää kertomani. Meillä oli konttuuri samassa talossa Rautatienkadun suuntaisesti, ja helevetin hyvä henki keskenämme. Ehdotus viikottain, ehkäpä joskus useamminkin (en tunnusta) oli, että "No?" tai "Mites?" eikä muuta tarvittu! Lähettiin koko jengi yksille Go Inniin.

Päästiin sisäkautta. Ja ennätys, joka on jäänyt mieleen, oli 1:42. Eli minuutti nelkytkaks sekuntia siitä, kun ehdotus oli ilmaan heitetty, iso tuoppi kuohuvaa oli nokan edessä. Toki henkilökunta oli siinä mielessä kuusalla, että jo takaoven kolahduksesta ymmärsivät alkaa olutta laseihin valuttaa.

– Remontoimme nykyisen Santa Fen entisen Kantakrouvin tiloihin alkuvuodesta 1998 ja se aukesi vapuksi. Työtahti oli koko lailla hektinen tuon noin 15 viikkoa.

– Kävimme eräänä lauantaina 70-luvulla likkakaverin ja hänen poikakaverin kanssa ottamassa lasilliset. Minulla oli lasissa Bacardi Coca Colalla ja lasissa oli pilli ja minulla mini-hame päällä. Kuinkas ollakaan käsi osui lasissa olevaan pilliin, josta pilli lensi hameen alle. Kyllä nolotti nousta ja lähteä pois. Siis kävimme Go-Innissä.

– Kantakrouvista mieleenpainuvin ilta on varmasti vuoden -95 lätkän MM-kultajuhlat. Kaikki olivat kuin yhtä perhettä. Kanttis oli Lahden sydän, sittemmin paikan otti Teerenpeli.

– Kantakrouvista on parhaiten jäänyt mieleen, kun siellä oli yks kesä ulkomaalaisia baarimikkoja tekemässä drinksuja. Hienosti pullot lensi ja juomat valmistuivat, niinkuin Cocktail-elokuvassa.

– Me kauppaopiston nuoret... joka perjantai lähdettiin iltapäivällä koulun jälkeen. Let's Go Inn Anne, Elisa, Harri, Jorma jne... Oltiin nuoria ja elämä edessä. Hauskaa oli. Elettiin vuosia 1978–1980...

– Inttiaikana oli aina talvella tulossa kipeeksi, kun pääsi Hennalasta vv-vapaille. Matka kotiin kulki "kulman" kautta, 2–5 rommitotia, enkä ollut kertaakaan flunssassa 11 kuukauden aikana.

Bailasitko Lahden Seurahuoneella? Söitkö edullisesti Edenissä vai rennosti Memphisissä? Kerro muistoista ja sattumuksista Tuoppien jäljillä -juttusarjaan

Go-Innissä sai pitsan kuudella markalla ja Kantakrouvissa henkilökunta nuoli postimerkit asiakkaiden puolesta – nyt Santa Fé:ssä odotetaan koronarajoitusten päättymistä ja terassikauden alkua

Kopin aula syntyi vahingossa – kulmauksen ravintolat ovat vaihtuessaankin olleet iso osa lahtelaista ravintolahistoriaa

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut