Iso joukko Päijät-Hämeen museoita järjestää ensi kesänä yhteisen tapahtumaviikon – tarkoituksena tuoda esille maakunnan "päheitä" museokohteita

Suomen Moottoripyörämuseo Lahdessa on yksi ensi kesän tapahtumaviikon osanottajista. Sami Kuusivirta

Anne Honkanen

Laaja joukko museoita eri puolilta Päijät-Hämettä osallistuu ensi kesänä yhteiseen tapahtumaviikkoon, joka tarjoaa yleisölle monenlaista tekemistä ja tapahtumaa.

Päheet museot -tapahtumaviikolla on luvassa tiedotteen mukaan ainakin opastuksia, työnäytöksiä, musiikkia, kävelykierroksia, taiteilijatapaamisia, avoimia ovia sekä tekemistä lapsille ja koko perheelle. Viikon tarkempi ohjelma julkaistaan touko-kesäkuussa.

Päheet museot -viikolla halutaan tuoda esille monipuolisiksi luonnehditut maakunnan museot kiinnostavina käyntikohteina ja ekologisen lähimatkailun näkökulmasta. Teemaviikon tavoitteena on aktivoida etenkin oman maakunnan asukkaita ja kesäasukkaita sekä lähialueiden kotimaanmatkailijoita vierailemaan oman paikkakuntansa tai lähialueensa museoissa.

Viikon teema on Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden innoittamana luonto, ympäristö ja kestävä kehitys.

Tapahtumaviikolle osallistuu yhteensä yli 20 museokohdetta koko maakunnan alueelta. Kaikkiaan Päijät-Hämeessä toimii yli kolmekymmentä museota. Viikon aikana voi vierailla myös museoissa, jotka ovat normaalisti avoinna rajoitetusti.

Tapahtumaviikolla mukana ovat Asikkalan kotiseutumuseo, Asikkalan kunnan museot, Päijät-Hämeen Ilmailumuseo, Urajärven kartanomuseo, Itä-Hämeen museo, Heinolan museot, Hollolan ja Hämeenkosken kotiseutumuseot, Iitin kotiseutumuseo ja kylätalo, Kärkölän kotiseutumuseo, Apulandia, Lahden museot, Sotilaslääketieteenmuseo, Suomen Melontamuseo, Suomen Moottoripyörämuseo, Orimattilan taidemuseo ja kotiseutumuseo, Padasjoen kotiseutumuseo, Suomen harmonikkamuseo ja Sysmän kotiseutumuseo.

Viikon toteutusta koordinoi Lahden museot yhdessä Päijät-Hämeen museoiden työryhmän kanssa.

Tapahtumaviikko pidetään 5.–11. heinäkuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut