Lahden Vuoden nuori yrittäjä -palkinto Joonas Reinikaiselle – nappisuoritus koronavuonna laajentaneelta kahvilanpitäjältä, yritykseen lähti mukaan myös Valtteri Bottas

Kahiwa Coffee & Winen yrittäjä Joonas Reinikainen on valittu Lahden vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Elena Liseytseva

Heidi Malin

Vuoden nuoreksi yrittäjäksi on valittu Kahiwa Coffee Roastersin yrittäjä Joonas Reinikainen, Lahden Yrittäjät kertoo tiedotteessaan. Kahiwa on Lahden Malskilla toimiva kahvipaahtimo ja viinikahvila, joka on erikoistunut laadukkaisiin kahveihin ja niiden eettiseen hankintaan.

Palkinnon jakanut Lahden Yrittäjät perustelee Reinikaisen palkitsemista laadukkaan toiminnan lisäksi koronavuoden joustavien selviytymistapojen kokeilemisella. Lahden Yrittäjien hallitus toteaa myös, että yrityksellä on menestymisen edellytykset ja talous kunnossa.

Viinikahvila sai kiitosta tunnelmallisuudestaan. Elena Liseytseva

– Kahiwa on sopeutunut poikkeusoloihin ja onnistunut muovaamaan toimintaansa tilanteen kulloinkin vaatimalla tavalla. Viimeisimpään sulkutilaan Kahiwa on reagoinut mm. julkaisemalla verkkokaupassaan neljän kahvin settejä Operaatio Loppukirin hengessä, Lahden Yrittäjät sanoo tiedotteessa.

Reinikaisen yritys on perustettu vuonna 2017. Se on kasvattanut liikevaihtoaan nousujohteisesti. Viinikahvila avautui viime vuonna, jolloin Malskille siirtyi myös Niemen satamassa toiminut pienpaahtimo.

Reinikainen on myös yksi perustajajäsenistä Ant Brew -pienpanimon taustalla. Myös nastolalaislähtöinen formulatähti, Valtteri Bottas, liittyi Kahiwan omistajaksi viimeisen vuoden aikana.

Kahiwa aikoo laajentaa toimintaansa lähivuosina myös kansainvälisille markkinoille. Päättyneellä tilikaudella yhtiöllä oli viisi työntekijää.

Korona kurittaa ravintola-alaa: "Monella rahkeet ovat jo loppuneet ja he ovat hiljaisesti lopettaneet toimintansa", sanoo Teerenpeli-yhtiöiden Anssi Pyysing

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut