Etlarin tilaajamäärä kääntyi kasvuun – syy löytyy digistä

Digitilausten määrän kasvu käänsi Etelä-Suomen Sanomien tilaajamäärän kasvuun viime vuonna. Sami Lettojärvi

Hanna Myyrä

Etelä-Suomen Sanomien tilaajamäärä kasvoi viime vuonna 1,6 prosenttia. Tarkastettu kokonaislevikki on nyt 39 321 kappaletta ja siinä on kasvua edelliseen vuoteen 608 kappaletta. Luvussa ovat mukana painetun lehden, yhdistelmätilausten ja digitilausten määrät.

Tilaajamäärän kasvu on ollut maakuntalehdille harvinaista herkkua koko 2000-luvun, sillä painettujen lehtien levikit ovat tulleet vähitellen alaspäin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Sanomalehtien sisältöjä kulutetaan kuitenkin yhä enemmän vain digitaalisten laitteiden, kuten älypuhelimen välityksellä, ja maksullisiin sisältöihin oikeuttavien digitilausten määrä kasvaa.

Lehtien tilaajamääriä tarkistaa ja tilastoi Media Audit Finland Oy. Yhtiön tietojen mukaan tilaajamääriä onnistui kasvattamaan viime vuonna kourallinen lehtiä, Etelä-Suomen Sanomien lisäksi muun muassa Etelä-Saimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa. Vuosittainen levikintarkastus on vielä kesken, joten kaikkien mediatalojen tietoja ei ole saatavilla.

– Kasvu kertoo siitä, että lukijamme ovat kokeneet tuottamamme sisällön heille merkitykselliseksi ja siksi tästä tuloksesta on syytä olla hyvin tyytyväinen. Viime vuotta – kuten tätäkin – on leimannut korona ja siihen liittyvä uutisointi. Siihen olemme myös panostaneet, pohtii Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.

Koronavuosi kasvatti ihmisten tiedontarvetta, mikä näkyi uutismedioiden verkkosivustojen kävijämäärissä. Etelä-Suomen Sanomien kokonaistavoittavuus on 188 000 lukijaa. Painettu sanomalehti ja näköislehti tavoittavat puolestaan 86 000 lukijaa päivässä.

– Sisällöissä painopiste on paikallisissa ja läheisissä aiheissa. Paikallista on se, mikä tapahtuu Päijät-Hämeessä ja läheistä se, mikä on ajankohtaista eri elämäntilaisessa oleville lukijoillemme juuri sillä hetkellä. Meille on tärkeää avata yhteisiä asioita esimerkiksi kunnallispolitiikasta ja mahdollistaa monipuolinen keskustelu jo asioiden valmisteluvaiheessa.

Vaikka verkossa tilaajamäärä kasvaa, painetun sanomalehden tilaajat muodostavat edelleen selkeän enemmistön.

Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki

Etelä-Suomen Sanomien toimitus seuraa päivittäin verkkoanalytiikkaa, joka näyttää joka hetki, mitkä aiheet lukijoita kiinnostavat. Suosituimpia aiheita ovat olleet koronauutiset, talousuutiset, onnettomuusuutiset ja erilaiset henkilöhaastattelut.

– Uutisointi verkossa on tuonut valtavasti mahdollisuuksia mitata lukijoiden käyttäytymistä ja mielenkiinnon kohteita. Tätä tietoa hyödynnämme, kun kehitämme sisältöstrategiaamme, Pirttijoki mainitsee.

Painettu lehti on suurimmalle osalle lukijoista edelleen tärkeä osa arkea.

 – Vaikka verkossa tilaajamäärä kasvaa, painetun sanomalehden tilaajat muodostavat edelleen selkeän enemmistön. Printti on siten meille hyvin tärkeä tuote. Käytämme paljon energiaa siihen, että painettu sanomalehti näyttää hyvältä ja on ajallaan asiakkaalla. Harva tuote on kotiin kannettuna edullisempi kuin kaupasta ostettuna, mutta sanomalehti on, sanoo Pirttijoki.

Suuren journalistipalkinnon ehdokkaat julki: Anna-Lena Laurén, Annamari Sipilä ja Seija Vaaherkumpu ehdolla vuoden journalistiksi

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut