Jari Isometsän elämäkerta julkaistaan syksyllä

Jari Isometsän elämäkerta julkaistaan lokakuussa. Katja Luoma

Anne Honkanen

WSOY julkaisee Jari Isometsän elämäkerran syksyllä.

Soili Pohjalaisen kirjoittamassa Isomettän poika – Jari Isometsän koko tarina -kirjassa kerrotaan tiedotteen mukaan, kuinka Isometsä huhki itsensä hiihdon huipulle, mokasi pahasti koko Suomen edessä ja kokosi elämänsä palaset uudelleen.

– On hienoa päästä kertomaan siitä kaikesta kunnolla ja avoimesti. Vastuu pitää kantaa, niin omista tekemisistään kuin perheestäänkin. Lopulta elämästä selviää vain positiivisuudella ja rohkeudella, Isometsä sanoo tiedotteessa.

Jari Isometsä (s. 1968) voitti urallaan kolme olympiamitalia ja neljä maailmanmestaruusmitalia sekä suomenmestaruustasolla 13 kultaa ja yhteensä 50 mitalia. Lahden MM-kisoissa 2001 hän jäi kiinni kielletyn menetelmän käytöstä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut