Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leivotko mokkapaloja vai ahkeroitko talkoissa? Vastaa ESS:n kyselyyn ja kerro, mikä olisi paras tapa rahoittaa lasten harrastustoimintaa

8.3. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä | Uusia tartuntoja 12, jäljitettävyys hieman parantunut - ravintolassa Hollolassa mahdollisia altistumisia

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella varmistettiin sunnuntaina 12 koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kahdeksan koronapotilasta, heistä kaksi on tehohoidossa. 

Hollolassa ravintola Soramäen Pirtissä tiistaina 2.3. kello 11-11.30 asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle. Kyseisenä aikana ravintolassa asioineita kehotetaan seuraamaan vointiaan ja tarvittaessa hakeutumaan koronatestiin, jos oireita ilmenee. 

Varmistettuja koronatartuntoja on yhtymän alueella todettu 1 509 ja koronavirusnäytteitä on epidemian aikana otettu runsaat 83 700. Viimeisen viikon aikana analysoiduista näytteistä positiivisia oli 2,7 prosenttia. 

Tartunnanlähde oli viime viikolla yhtymän mukaan tiedossa 76 prosentissa tartunnoista. Jäljitettävyys on siitä hieman parantunut.

Saman talouden sisällä tapahtuneita jatkotartuntoja oli viime viikolla 29. Ulkomailla tapahtuneita tartuntoja oli kaksi ja kouluissa oli kolme jatkotartuntaa.

Tartunnoista peräti 14 oli yhtymän mukaan peräisin työpaikalta. Ystävien ja sukulaisten tapaamisissa tapahtuneita tartuntoja oli 12. Ravintoloista todettiin kolme jatkotartuntaa ja karanteeniin määrättiin viime viikolla 729 henkeä.

Epidemian hallinnan kannalta olisi parasta, että kaikkia perhekunnan ulkopuolisia kohtaamisia vältettäisiin, tähdentää hyvinvointiyhtymä. 

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen vähintään 16-vuotiaista asukkaista ensimmäisen koronarokotuksen on saanut 11,6 prosenttia. Tällä viikolla alueella annetaan noin 4 000 koronarokotusta.

Tiedossa olevien toimitusmäärien mukaan 20 prosenttia väestöstä saa rokotuksen maaliskuun loppuun mennessä.

Viisi uutta tartuntaa, sairaalassa kahdeksan koronapotilasta

Lapsia ja työntekijöitä karanteeniin Villähteen päiväkodissa Lahdessa