Kipu voi estää koulunkäynnin - PHKS kehittää uutta nuorten hoitomallia

Reumapoliklinikan ylilääkäri Markku Kauppi ja lastenreumatologi Heini Pohjankoski keskustelivat kipukuntoutuksesta PHKS:n tiedepäivässä. Pertti Louhelainen

Nina Räty

Joka kolmas kouluikäinen suomalaislapsi kärsii lyhytaikaisista tuki- ja liikuntaelinkivuista. Yleensä ne menevät ohi, mutta joka kuudennella lapsella kivut jatkuvat vielä vuoden seurannassa.

Osalla nuorista nämä kivut eivät häviä, eikä niihin löydy syytä. Joskus kivun aiheuttaja saadaan poistettua, mutta itse kipu ei poistu, vaan pitkittyy.

Seuraa vuosia jatkuva kipukierre, pitkiä poissaoloja koulusta, univaikeuksia, masennusta.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa (PHKS) kehitetään näille pitkäaikaisista kivuista kärsiville nuorille uudenlaista hoitomallia, kipukuntoutusta.

Malli ei ole käytössä muualla Suomessa, mutta se on jo herättänyt kiinnostusta.

- Kun nuoret ohjataan lastenreumapolille, heidän kipunsa on jatkunut jo vuosia. Kuntoutuksessa lähdemme siitä, että jos kivulle ei voida mitään, sen kanssa on elettävä. Emme hoida kipua, vaan vahvistamme muuta elämää, kertoo lastenreumatologi Heini Pohjankoski.

PHKS:ssä on kuntoutuksessa ja seurannassa nyt noin 25 nuorta, iältään 13-18-vuotiaita. Suurin osa on Päijät-Hämeestä.

Heitä kuntoutetaan kuuden nuoren ryhmissä, joista ensimmäinen aloitti kaksi vuotta sitten.

Ammattilaiset kannustavat nuoria liikkumaan, syömään terveellisesti ja vähentämään ruutuaikaa.

- Mielen ja fyysisten toimintojen yhteys on olennainen. Kun lisätään muuta elämää, myös kipu voi poistua, Leppänen sanoo.

Tulokset ovat rohkaisevia.

- Kahden vuoden seurannassa näkyi, että nuorten koulunkäynti lisääntyi, lääkärissä ravaaminen väheni, samoin vähenivät masennus ja itse kipu, Pohjankoski kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.