Jo lyhyt pyrähdys luonnossa kohentaa terveyttä

Luonnossa liikkuminen edistää tuntuvasti terveyttä. Metsähallituksen luontopalvelujen selvityksen mukaan kansallispuistoissa kävijät kokevat saavansa luonnosta virtaa elämäänsä.

Jo viiden minuutin oleilu luonnossa edistää hyvinvointia ja 20 minuutissa syntyy mittavia terveysvaikutuksia, kertoo terveysliikunnan professori Raija Korpelainen. Hänen mukaansa jo pienikin lisäys arkiliikuntaan vaikuttaa kolesteroliin, sokeriaineenvaihduntaan ja stressitasoon.

Korpelainen sanoo, että luonnossa liikkuminen on yleensä rauhallista mutta pitkäkestoista. Siksi se on erityisen hyödyllistä kaikkein vähiten liikkuville.

–  Tavoite ei ole patistaa heitä urheilemaan vaan vähentämään istumistaan ja lisäämään arkista liikkeellä oloaan. Luonnossa liikkuminen voisi tarjota tälle kohderyhmälle erinomaisen tavan saada hyvinvointia liikunnasta helpolla ja miellyttävällä tavalla.

Luonnossa liikkumisen on todettu vaikuttavan myös erityisryhmien, kuten syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyvinvointiin.

–  Nuoria, joita liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa, on viety luontoon muun muassa lumikenkäilemään ja suunnistamaan. Palaute on ollut hyvää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  2. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  3. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  4. Maastojuoksu-cup sai hymyn huulille ja pururadan tömisemään Lahden urheilukeskuksessa – Lari Lehtonen näytti pienemmille esimerkkiä
  5. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  6. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  7. United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"
  8. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  9. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  10. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  11. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  12. Lukijalta: Kouluilta vaaditut miljoonasäästöt ovat mahdottomuus
  13. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  14. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  15. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.