"Suomen energiatase on kahdeksan miljardia euroa miinuksella" - Näistäkö parannusta?

Ari Helminen

Padasjoen metsäenergiapäivän päättäjäpaneeliin keskiviikkona osallistuneet eurovaaliehdokkaat vakuuttivat tekevänsä kaikkensa, jotta kotimainen energia säilyy kilpailukykyisenä vaihtoehtona ja sen käyttöä lisätään.

Panelistien eteen oli tuotu kaksi puolen kiintokuutiometrin kokoista energiapuupaalia. Niiden vieressä seisoi 200 litran tynnyri kevyttä polttoöljyä. Kahden puupaalin energiasisältö vastaa yhtä öljytynnyriä.

- Tämä vertailu on niin käsittämätön, ettei kannata miettiä, kumpi on järkevämpää, europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) korosti.

Keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen mielestä Suomen pitää käyttää uusiutuvaa energiaa paljon nykyistä enemmän ja sitä voidaan myös tukea. Saksa tukee kivihiilen polttamista kahdella miljardilla eurolla. Hän muistutti, että kotimaisen uusiutuvan energian käyttö riippuu täysin Suomen omista päätöksistä, ennen kaikkea veroratkaisuista.

SDP:n eurovaaliehdokas Riitta Myller kiitteli kehysriihen 600 miljoonan euron työ- ja kasvusopimusta. Sillä tuetaan myös biotaloutta ja luodaan alalle uusia työpaikkoja.

Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Pirkko Mattila oli tyytyväinen, ettei turpeen verotusta kiristetty kehysriihessä.

- On absurdia, että Oulun satamaan tulee kivihiililaivoja samoin kuin muihinkin satamiin. Suomen energiatase on kahdeksan miljardia euroa miinuksella eli saman verran mitä kestävyysvaje on.

Lue lisää torstain Etelä-Suomen Sanomista.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut