Lahden kampuksen sulku jatkuu pääsiäiseen heikentyneen koronatilanteen vuoksi

Jos koronatilanne paranee merkittävästi, kampusta voidaan avata opiskelijoille varovaisesti pääsiäisen jälkeen.

Terhi Kinnunen

Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston (LUT) ja LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksen sulkua jatketaan 5. huhtikuuta saakka. Syynä on koronavirustilanteen paheneminen.

Myös Lappeenrannan Skinnarilan kampuksen sulkua jatketaan 5. huhtikuuta saakka.

Opiskelijoiden sähköiset avaimet eivät toimi sulun aikana.

Etelä-Karjala ja Päijät-Häme ovat koronaviruksen leviämisvaiheessa. Epidemian kolme v​aihetta ova​t ​perustaso​, kii​htymisvaihe ja leviämisvaihe.

"Opiskelijoille välttämätön lähiopetus, tentit, yritysyhteistyöprojektit sekä valmistumiseen liittyvät kriittiset toimet mahdollistetaan erityisjärjestelyin," Lappeenrannan–Lahden teknillisen yliopiston (LUT) verkossa julkaistuissa koronaohjeissa sanotaan.

Jos koronatilanne paranee merkittäväksi, harkitaan kampuksen varovaista avaamista opiskelijoille itseopiskelua ja opiskelijaruokailua varten pääsiäisen jälkeen.

Vararehtorit ohjeistavat välttämättömän lähiopetuksen sekä tenttien erityisjärjestelyistä.

Joukkoaltistus koronavirukselle lähiopetuksessa: LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston Lahden kampus suljetaan kahdeksi viikoksi

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut