Lahdessa vaimonsa ampuneen miehen vangitsemisesta päätetään tänään - epäillään murhasta

Vangitsemisoikeudenkäynti pidetään poliisitalossa. Katja Luoma

Mikko Kivelä

Poliisi vaatii sunnuntaina Lahdessa tehdystä henkirikoksesta epäillyn miehen vangitsemista. Vangitsemisoikeudenkäynti pidetään torstaina iltapäivällä.

Poliisi epäilee 53-vuotiasta miestä 38-vuotiaan aviovaimonsa murhasta. Epäilty asuu Kouvolassa. Poliisi otti hänet kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä ja takavarikoi häneltä aseen.

Mies ampui naisen ulkona, ja teolla on ollut silminnäkijöitä.

Poliisi on saanut ampumisesta kymmeniä ilmoituksia ja kiittää kansalaisia aktiivisuudesta. Poliisi ei ole ehtinyt ottaa yhteyttä kaikkiin ilmoittajiin, mutta tekee sen, kunhan muilta esitutkintatoimiltaan ehtii.

ESS seuraa tutkinnan etenemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  2. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  3. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  4. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  5. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  6. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa
  7. Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi
  8. Hevonen putosi ojaan Jokimaalla – pelastusoperaatio kesti tunnin
  9. Riikka Suomisen mielestä parisuhteen ulkopuolinen seksi on demonisoitu: "Nykyään kyseenalaistetaan kaikki rokotteita myöten, mutta ei tätä parisuhdemantraa"
  10. Takavuosien ilmojen kaunotar juhlii 80-vuotiasta Vesivehmaan kenttää
  11. Beirutin räjähdyksessä yli sata kuollutta, tuhansia loukkaantuneita ja satoja tuhansia kodittomia – yksi suomalainen loukkaantui lievästi
  12. Lukijalta: Mehiläinen päättää ja kerää voiton yhteisyrityksessä
  13. Kauris jäi sarvistaan kiinni jalkapallomaaliin Hollolassa
  14. Hennan alueen rakentaminen Orimattilassa on edelleen hidasta, mutta tonttikauppa käy hyvin – "Radanvarsialueet ovat tulevaisuuden paikka asua"
  15. Näppis: En ole vuosiin käynyt keskustassa. Hyvin olen pärjännyt laitojen palveluilla, kaikki tarvittava löytyy ja halvemmalla.

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.