Etelä-Suomen aluehallintovirasto aikoo tiukentaa koronarajoituksia – Päijät-Hämeeseen tiedossa muun muassa kuuden henkilön kokoontumisrajoitus

Oskari Valtonen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo valmistelevansa lukuisia tiukennuksia alueensa koronarajoituksiin. Avin on tarkoitus julkaista torstaina 4.3. päätöksiä kokoontumisrajoituksista, tilojen turvallisen käytön varmistamisesta ja tilojen sulkemisesta.

Oppilaitosten tilat määrätään suljettavaksi 8.–28.3. koko Etelä-Suomen alueella eli Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.

Päätös koskee perusopetuksen yläkouluja. Alakoulut jäävät sulkemispäätöksen ulkopuolelle ja erityisen tuen oppilailla opetus jatkuu lähiopetuksena.

Kokoontumisrajoituksia tiukennetaan Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla enintään kuuteen henkilöön. Päätöksen on määrä olla voimassa 5.–31.3.

Avi suosittelee välttämään kaikilla alueilla pieniäkin kokoontumisia aina kun se on mahdollista.

Tällä hetkellä kuuden henkilön raja on koskenut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin aluetta.

Lisäksi avi valmistelee epidemian leviämisvaiheessa oleville alueille päätöstä, jonka mukaan toimijoiden täytyy varmistaa, että osallistujien tai asiakkaiden väliset lähikontaktit voidaan välttää. Päätös olisi voimassa 5.–31.3.

Päätös koskee laajalti sekä julkista että yksityistä sektoria eli seuraavia toimijoita: yksityiset yhteisöt, säätiöt ja muut oikeushenkilöt, yksityiset elinkeinonharjoittajat, kunnat ja kuntayhtymät, uskonnolliset yhdyskunnat ja julkisoikeudelliset laitokset.

Lisäksi päätös koskee näiden toimijoiden sisätiloja, joissa on samanaikaisesti yli kymmenen osallistujaa tai asiakasta. Ulkotiloissa vastaava raja on viisikymmentä henkilöä.

Avi korostaa tiedotteessaan, että tautitilanne koko alueella on erittäin vakava ja herkästi leviävät virusmuunnokset lisäävät entisestään riskiä tilanteen nopealle pahenemiselle.

Päätökset on tarkoitus julkaista aluehallintoviraston verkkosivuilla torstaina 4.3.

Avi aikoo määrätä myös lukuisia tiloja suljettavaksi koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 8.–14.3.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut