Auto kynti vauhdilla ulos sohjoiselta Nelostieltä Hollolassa, seurueella rutkasti onnea matkassa

Kari Anttinen

Henkilöauto suistui räntäsateessa Nelostieltä Hollolassa Lahden eteläpuolella sunnuntai-iltana.

Onnettomuus sattui hieman ennen iltayhdeksää. Helsingin suunnasta tullut auto oli alkanut heittelehtiä ja ajautunut kovalla vauhdilla tieltä ulos. Onni oli mukana onnettomuudessa, sillä auto ei osunut mihinkään. Suistumispaikalla sattuu olemaan leveä nurmialue, jossa auton vauhti hidastui, kertoo ruiskumestari Esa Koskimaa Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Koskimaa arvioi auton kyntäneen nurmella satakunta metriä. Auto säilyi ajokunnossa eikä kyydissä ollut seuruekaan loukkaantunut.

- Autossa oli kitkarenkaat alla, eivät vain sohjossa pitäneet, sanoo Koskimaa.

Pelastuslaitos auttoi auton takaisin tielle ja auto matkustajineen pääsi jatkamaan matkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  2. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  3. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  4. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  5. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  6. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  7. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  8. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  9. Arto Vainionpää, 52, teki vuosi sitten sellaisen tempun, joka noteerattiin yhdessä maailman legendaarisimmista urheilulehdistä
  10. Näppis: Suostuskohan miehet työtehtäviin mennessään haeskelemaan joka päivä parkkipaikkaa? En usko!
  11. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  12. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  13. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  14. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  15. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.