Työntekijöiden määrä lievässä kasvussa Hämeessä - maailmantalouden epävarmuus pienenä peikkona

Maailmantalouden epävarmuus näkyy hämäläisyritysten odotuksissa. Outi Kainiemi

Kari Anttinen

Teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannearviot olivat Hämeessä lokakuussa lievästi miinuksella, selviää Hämeen kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometrikyselystä.

- Hämeessä yritysten suhdanteet ovat pysyneet vakaina ja työvoiman määrä on ollut jopa hieman kasvussa. Suhdannearviot eivät yllättäneet, maailmantalouden epävarmuus näkyy yritysten odotuksissa, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Noin puolet kyselyyn vastanneista hämäläisyrityksistä arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 13 prosenttia ennakoi niiden kohenevan lähitulevaisuudessa. Yritysten tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät heinä-syyskuussa kausivaihtelu huomioon ottaen likimain ennallaan. Tuotannon myös ennakoidaan säilyvän keskimäärin nykyisellään loppuvuoden aikana.

Yritysten henkilökunnan määrä on ollut Hämeessä lievässä kasvussa syksyn aikana. Kausivaihtelu huomioon ottaen työvoiman määrä pysynee loppuvuoden ennallaan.

Eerikäisen mukaan noin neljäsosa lokakuun kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä kertoi, että tuotannon kasvua hidastaa Hämeessä edelleen ammattitaitoisen työvoiman puute. Luku on kuitenkin pienentynyt edellisestä, heinäkuun kyselystä.

Kauppakamarin ja EK:n kyselyyn vastasi Hämeessä 116 yritystä. Ne työllistävät yhteensä lähes 15 000 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  2. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  3. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  4. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  5. Kesäkuu oli harvinaisen lämmin – Lahdessa oli viime kuussa 13 hellepäivää, vettä saatiin odotella
  6. "Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen
  7. Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti
  8. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  9. Yön uutiskooste: Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta
  10. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  11. Omatoimipuutarha tuo iloa varttuneemmalle väelle Lahdessa –  "Ikäihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia olla luonnon keskellä kuin nuorilla"
  12. Kaiken nähnyt Markku Nieminen puolustaa Suur-Hollolan kaksipäiväistä kilpailumallia – tapahtuma lukeutuu aina vuoden tärkeimpiin
  13. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  14. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Rinnat eivät ole naisen kruunu
  15. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.