Lahtelaiset lapset muuttivat Pro Puu -gallerian Satumetsäksi

Satumetsän tekemiseen on osallistunut lapsia 15 lahtelaisesta päiväkodista. Lahden kaupunki

Ilkka Kuosmanen

Lahden Pro Puu -galleriassa avautuu keskiviikkona päiväkotilasten Satumetsä-näyttely. Puuta laajasti hyödyntävä näytely on avoinna 24. syyskuuta asti.

Mukana näyttelyä rakentamassa on ollut lapsia 15 lahtelaisesta päiväkodista.

– Jotkut työt ovat saaneet alkunsa sadusta, toiset metsäretkestä ja jotkut ovat tehneet projektin juuri Satumetsää varten, kertoo toteutuksessa mukana ollut varhaiskasvatuksen opettaja Tiia Naams Humpulan päiväkodista.

Näyttelytyöt hyödyntävät esimerkiksi kuorikatetta, puita ja sahanpurua. Ullakko-galleriaan rakennetusta lammesta pääsee onkimaan 3D-kaloja. Siellä on myös mahdollisuus rakentaa oksista majaa ja ryömiä pitkin myyrän tunnelia.

Lahden kaupunginkirjasto järjestää Satumetsässä satutuokioita perheille torstaisin kello 10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  2. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  3. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  4. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  5. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  6. "Hyvin harvinaista" - Tuulenpuuskan riepottelema työmaateltta katkaisi suurjännitepylvään Lahdessa
  7. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  8. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"
  9. Iiro Harjula oli Pelicansin junioreissa "DJ Härski" – nyt hän on matkalla koko kansan ruutukasvoksi
  10. Konserttiarvio: Maustetytöt valloitti yleisönsä Lahdessa - tinkimättä omasta tyylistään
  11. Santtu-Matias Rouvali valittiin Vuoden Matiksi
  12. Lukijalta: Armeija-aika avarsi, opetti paljon ja antoi ystäviä
  13. Näppis: Ne vähäset työt mitä Suomessa on kerkiää omakin väki tekemään, ei tarvita ulkomaalaisia.
  14. Tanssiarvio: Kansallisbaletin intohimoinen Carmen tuottaa metoo-keskustelun aikoina myös outoja väristyksiä
  15. Säästöä tuovat rahanreiät – heinolalainen taloyhtiö porautti tontilleen 14 maalämpökaivoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.