Karisman Citymarket Lahdessa saa uudet kauppiaat Hollolan K-Supermarketista

Milla ja Antti Siira aloittavat Karisman Citymarketin kauppiaina joulukuun alussa. -

Anne Honkanen

K-ryhmän kauppiaissa tapahtuu muutoksia Lahden seudulla, selviää K-ryhmän tiedotteista. Antti ja Milla Siira siirtyvät K-Citymarket Karisman kauppiaiksi Hollolan K-Supermarketista, ja heidän tilalleen Hollolaan siirtyvät Mikko ja Jenni Artima K-Supermarket Okeroisista Lahdesta.

Antti ja Milla Siira aloittavat Karismassa joulukuun alussa ja Mikko ja Jenni Artima K-Supermarket Hollolassa lokakuun alussa.

"Tavoitteena alueen paras ruokakauppa"

Karisman Citymarket on Antti Siiran kuudes kauppapaikka.

– Tavoitteenamme on lähteä rakentamaan alueen parasta ruokakauppaa. Aiomme jatkossakin keskittyä parhaaseen asiakaspalveluun, laajoihin valikoimiin sekä laatuun ja kauppakuntoon. Lisäksi uskon siihen, että henkilökunnan hyvinvointi heijastuu myös asiakaspalvelun laatuun, Antti Siira sanoo.

Siirat ovat syntyperäisiä lahtelaisia, joten alue on heille tuttua. Lapsiperheen tarpeet ovat tulleet perheelle tutuiksi omakohtaisesti, sillä perheeseen kuuluu kaksi kouluikäistä tyttöä.

Karisman nykyinen kauppias Kimmo Sivonen siirtyy puolisoineen K-Citymarket Tammiston kauppiaaksi Vantaalle.

K-Citymarket Karisman henkilökunta siirtyy kauppiasvaihdoksen yhteydessä vanhoina työntekijöinä Antti Siiran palvelukseen.

Antti ja Milla Siira ovat toimineet K-Supermarket Hollolan kauppiaina vuodesta 2015 lähtien.

– Odotan innolla uusia mahdollisuuksia isomman kokoluokan kaupassa. Totta kai on hieman haikeaa hyvästellä nykyinen henkilökunta ja K-Supermarket-ketju, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ilo uudesta kauppapaikasta, Antti Siira sanoo.

Siira kertoo, että K-Supermarket Hollola on ollut valtakunnallisella tasolla K-Supermarketien toiseksi paras asiakastyytyväisyydessä mitattuna.

– Asiakkaiden mielipide ja toiveet johtavat tekemistämme myös jatkossa, Siira toteaa.

Jenni ja Mikko Artima aloittavat K-Supermarket Hollolan kauppiaina lokakuun alussa. -

Arjen kiirettä helpottavia asioita

Mikko ja Jenni Artima siirtyvät K-Supermarket Hollolan kauppiaiksi Lahdessa sijaitsevasta K-Supermarket Okeroisista.

Artimat kertovat K-ryhmän tiedotteessa tuovansa K-Supermarket Hollolaan arjen kiirettä helpottavia ratkaisuja ja keskittyvänsä erityisesti valikoimien tuoreuteen ja laajuuteen sekä loistavaan asiakaspalveluun.

– Lisäämme esimerkiksi take away -tuotteiden ja puolivalmisteiden valikoimia. Panostamme erityisesti runsaaseen ja laajaan valikoimaan hedelmä- ja vihannesosastolla, houkuttelevaan leipäosastoon sekä paistopisteeseen ja lähdemme kehittämään alueen parasta palvelutiskiä vielä entistä paremmaksi, Artimat kertovat suunnitelmistaan.

Mikko ja Jenni Artima ovat toimineet kauppiaina kolme vuotta, kaksi niistä K-Supermarket Okeroisissa. Mikko Artima on työskennellyt kaupassa 16-vuotiaasta lähtien.

– Lähdemme nykyisestä kauppapaikastamme haikein mielin, Artimat toteavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Caravan-messuja ei järjestetä tänä vuonna Lahdessa
  3. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  4. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  5. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  6. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  7. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  8. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  9. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  10. Koitin-Pertunmaan Osuuspankki suunnittelee liitosta, edellinen yritys karahti kiville
  11. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  12. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  13. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  14. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  15. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.